Uusimmat

PlayStation Storen valtava kevätale jatkuu sittenkin pidempään – mukaan lisätty uusia tarjouksia

16.04.2021 12:20 Muropaketin toimitus

Pleikkarin kevättarjouksiin on lisätty useita pelejä, mutta valikoima saattaa vaihdella alueittain.

PlayStation Storen kevätalen oli määrä päättyä eilen torstaina, mutta toisin kävi. Kuten The Sixth Axis raportoi, on alennusmyyntiä venytetty 29. huhtikuuta asti ja samalla alennuksiin on lisätty kasa uusia pelejä.

Pelisivusto on julkaissut pitkän listan PS Storen alennusmyyntiin lisättyjä pelejä, mutta kaikkia näistä tarjouksista ei näy suomalaisen käyttäjän pelikaupassa – ainakaan vielä.

Vahvistettuja lisätarjouksia ovat esimerkiksi Marvel’s Spider-Manin Game of the Year Edition, joka kustantaa nyt 29,97 euroa, sekä kehuttu verkkopeli Hunt: Showdown, jonka voi poimia itselleen hintaan 15,98 euroa.

Emme toistaiseksi tiedä, vaihteleeko kevätalen valikoima markkina-alueen mukaan vai saapuuko osa tarjouksista meille jälkijunassa. The Sixth Axisin mukaan esimerkiksi Shadow of the Colossuksen ja Death Strandingin pitäisi olla myös lisättyjen tarjousten joukossa, mutta uutisen kirjoitushetkellä nämä näyttävät olevan vielä tarjolla täyteen hintaan.

Kaikki kevätalen pelit löydät PS Storesta.