PlayStation Storen viikon uutuudet: klassikkopelien paluu, erilainen seikkailu ja BioShockin perillinen

29.10.2019 12:00 | Muropaketin toimitus

PlayStation 4:lle julkaistaan tällä viikolla muun muassa Disneyn peliklassikoita sekä kauhuseikkailu Close to the Sun.

PlayStation Blog on jälleen listannut alkaneen viikon uudet pelijulkaisut PlayStation Storessa. Uusia pelejä on monia, joten teimme kolme valintaa viikon julkaisujen joukosta.

Kuinka ollakaan, kaikki valintamme ilmestyivät PS4:lle tänään, 29. lokakuuta. Viikon muut julkaisut näet PlayStation Blogin listalta.

Eastshade

PS4:lle on viimein kääntynyt aiemmin PC:lle julkaistu Eastshade, joka tarjoaa erilaisen open world -seikkailun kuvankauniissa maailmassa. Taistelijan sijaan pelin päähenkilö on matkusteleva taiteilija, joka seikkailee fantasiamaailmassa maalaten tauluja, auttaen ihmisiä ja selvittäen mysteereitä.

Alta näet Eastshaden trailerin. Peli on saatavilla myös muille alustoille.

Disney Classic Games: Aladdin & The Lion King

Retrohenkisille pelaajille tarjoillaan taas todellista tasohyppelyherkkua, kun kaksi 1990-luvun Disney-klassikkoa kääntyy viimeinkin uudelle sukupolvelle. Nimensä mukaisesti paketti sisältää useita versioita Aladdin ja Leijonakuningas -leffojen peleistä, joihin on lisätty pelaamista helpottava rewind-toiminto sekä mahdollisuus tallentaa peli täysin vapaasti.

Alta näet pelipaketin trailerin. Disney Classic Games on saatavilla myös muille alustoille.

Close to the Sun

Kuten aiemmin kerroimme, on myös kauhuseikkailu Close to the Sun saanut viimeinkin konsolikäännöksensä tänään. Steampunk-henkinen, BioShockiin verrattu peli vie pelaaja vaihtoehtohistorialliselle matkalle massiiviselle Helios-laivalle, jonka tieteellinen utopia on sortunut, ja pelin sankari lähteekin etsimään laivalta siskoaan ja selvittämään, mitä todella tapahtui.

Alta näet pelin trailerin. Close to the Sun on saatavilla myös muille alustoille.

Muropaketin uusimmat