Uusimmat

PlayStationin ja Xboxin haastajaksi suunnattu pelikonsoli pulassa: Sijoittajat perääntyivät Googlen Stadian vuoksi, lisäksi laitteen nimi on epäselvä

29.04.2019 18:11 Muropaketin toimitus

Slightly Mad Studiosin lupailema tehokas pelikonsoli on vaikeuksissa, sillä projektin kaksi suurinta sijoittajaa on vetäytynyt konsolin kehittämisen ja valmistamisen rahoittamisesta.

Project Cars -pelin kehittäjä Slightly Mad Studios on vetänyt takaisin Mad Box -pelikonsolin tavaramerkkihakemuksen, kertoo Wccftech-sivusto.

Aiemmin tänä vuonna julkistettu Mad Box -pelikonsoli tähtää haastamaan PlayStationin ja Xboxin, mutta ranskalainen studio on sittemmin ajautunut hankkeessaan vaikeuksiin. Studion johtaja Ian Bell on ilmoittanut, että projektin kaksi suurinta sijoittajaa ei ole enää hankkeessa mukana.

Bell toteaa, että syypää tilanteeseen on Googlen Stadia-pelipalvelu – tarkemmin sanottuna se, että Googlen mukaan pelaaminen ei tulevaisuudessa enää rajoitu bokseihin. Sijoittajien myös projektilta katosi rahoitusta yli miljardin euron edestä.

Uutisoimme aiemmin siitä, millasia ominaisuuksia Mad Boxista on luvattu löytyvän.