Uusimmat

Pokémon Go saa ”mielettömiä ominaisuuksia” vuonna 2018

13.11.2017 10:45 Muropaketin toimitus

Niantic on vakuuttanut jatkavansa Pokémon Go -pelinsä tukemista uudesta Harry Potter -pelistä huolimatta. Yhtiö lupailee myös ensi vuodelle uusia pelillisiä ominaisuuksia.

Kuten viime viikolla kerroimme, on Pokémon Go -mobiilihitistä (2016) tunnettu Niantic julkistanut uuden pelin, joka ilmestyy ensi vuonna. Uusi peli kantaa nimeä Harry Potter: Wizards Unite, ja se sijoittuu nimensä mukaisesti J.K. Rowlingin luomaan Harry Potterin maailmaan.

Uusi pelijulkistus on varmasti herättänyt huolta suosittuna pysyneen Pokémon Gon tukemisesta. GameSpot kertookin Nianticin nyt vakuuttaneen, ettei hittipelin tukemista olla vähentämässä.

”Olemme sataprosenttisen omistautuneita luomaan alati muuttuvaa ja kasvavaa peliä, joka vie palaajamme seikkailemaan, tapaamaan toisiaan ja vahvistamaan yhteyttään Pokémonin universumiin”, Niantic selittää blogissaan.

Kehittäjien lausunto vihjaa myös uusista ominaisuuksista.

”Olemme myös laajentamassa Pokémon Gon kehitystiimiä rakentaaksemme monia uusia, mielettömiä ominaisuuksia vuonna 2018.”

Tänä vuonna tulleen saliuudistuksen, Raid-tehtävien ja Legendary-luokan Pokémonien jälkeen pelin toivotuimmat ominaisuudet ovat varmasti pelaajien väliset PvP-taistelut sekä Pokémonien vaihtaminen. Kehittäjät ovat myös aiemmin luvanneet, että ennen pitkään pelaajat pääsevät taistelemaan myös keskenään.