Uusimmat

PS Storen ”tarjoukset” yllättivät pelaajat – Pelin piti olla ilmainen, mutta siitä joutuikin maksamaan 10 000 puntaa

05.01.2021 20:02 Muropaketin toimitus

Useat pelaajat kohtasivat PS Storen kuukausitarjouksien kohdalla teknisiä ongelmia, kun pelikaupassa pyydettiin ilmaisesta pelistä 10 000 punnan listahintaa. 

Twitterissä ihmeteltiin useaan otteeseen, miksi ilmaiseksi mainostetusta GreedFall-roolipelistä olisi pitänyt maksaa 10 000 puntaa. Kyse oli tietenkin virheestä ja ainakin Suomen PS Storessa pelin hinta näkyy nyt normaalisti.

Kuten kerroimme aiemmin, tammikuun PS Plus -kattaukseen kuuluvat GreedFallin lisäksi tappajahaipeli Maneater sekä Shadow of the Tomb Raider.

Tripwire Interactiven vähintäänkin omaperäinen toimintaroolipeli Maneater on takuulla yksi kuluneen vuoden erikoisimmista pelijulkaisuista. Muropaketin testissä peli ansaitsi neljä tähteä viidestä, joten erikoinen idea todella toimii.

Myös loppuvuodesta 2019 ilmestynyt GreedFall menestyi hyvin Muropaketin testissä. Roolipeliä suositeltiin erityisesti The Witchereiden ja Dragon Agen ystäville. Pelikolmikon täydentävä Shadow of the Tomb Raider on sekin onnistunut kolmen ja puolen tähden Lara Croft -seikkailu.

LUE MYÖS: Arvostelu: Maneater on roolipeli, jossa pelaaja ohjaa tappajahaita – eikä ihmisten syöminen ole koskaan ollut näin viihdyttävää

Muropaketin uusimmat