Uusimmat

PlayStation 5 ja Project Scarlett eivät ole viimeinen konsolisukupolvi, uskoo Xbox-pomo

15.06.2019 20:00 Muropaketin toimitus

Tulevasta, yhdeksännestä konsolisukupolvesta on ennusteltu viimeistä. Xbox-johtaja Phil Spencerin mukaan se kuulostaa kuitenkin epäuskottavalta.

Hiljattain kerroimme, että PlayStation-johtaja Jim Ryan arvelee PlayStation 5:n jäävän mahdollisesti Sonyn viimeiseksi konsoliksi. Samanlaisia kommentteja on US Gamerin mukaan aiemmin kuultu myös Ubisoft-johtaja Yves Guillemotilta, sillä pelistreamauksen uskotaan olevan pelijakelun tulevaisuus uusien konsolisukupolvien sijaan.

Xbox-johtaja Phil Spencer ei kuitenkaan ole samaa mieltä. US Gamer kertoo, että Spencer on haastattelussa ilmaissut epävarmuutensa konsolien tulevaisuudesta.

”Rehellisesti sanoen en tiedä. Olen ollut alalla niin pitkään, että olen nähnyt monta ”tämä on viimeinen sukupolvi” -julistusta. Se ei ole uusi meemi”, Spencer kommentoi.

Spencer toteaakin, ettei esimerkiksi videoiden ja musiikin streamaaminen ole vähentänyt erilaisten älylaitteiden määrää, vaan pikemminkin kasvattanut sitä. Hän ei siis vaikuta uskovan siihen, että uusia konsolisukupolvia vielä korvattaisiin yhdellä, pitkäikäisellä streamausalustalla.

Xbox esitteli E3-messujen kynnyksellä Project Scarlett -konsoliaan, jonka kerrotaan ilmestyvän joulusesongiksi 2020. Kokosimme aiemmin tällä viikolla Xboxin julkistamat tiedot ja trailerin.

Muropaketin uusimmat