Uusimmat

PSP ja Vita jäävät historiaan – Sony ei ole tekemässä uusia käsikonsoleita

04.12.2019 13:20 Muropaketin toimitus

Sony-johtajan mukaan yhtiöllä ei ole kiinnostusta jatkaa kannettavien konsolien markkinoilla.

Sonyn PlayStationit ovat maailman suosituimpia kotikonsoleita, mutta yhtiö on tällä vuosituhannella julkaissut myös kaksi käsikonsolia: PlayStation Portable ilmestyi 2004 ja PlayStation Vita seurasi sitä vuonna 2011.

Vaikka käsikonsolit ovat hyvin suosittuja useissa maissa, ei Sonyn uudemmasta konsolista tullut mitään massiivista hittiä, eikä yhtiö tulekaan jatkamaan käsikonsolien julkaisua. Comic Bookin mukaan Sony Interactive Entertainmentin toimitusjohtaja Jim Ryan kertoo tuoreessa haastattelussa, ettei Sonylla ole suuunitteilla uutta kannattavaa Pleikkaria.

”PlayStation Vita oli monella tapaa erinomainen, ja sen pelikokemus oli mahtava, mutta emme enää ole mukana siinä bisneksessä”, Ryan kommentoi.

PSP-konsolia myytiin maailmanlaajuisesti reilut 80 miljoonaa kappaletta, mutta Vita kipusi ainoastaan 10-15 miljoonan myyntilukuihin. Ei siis mikään ihme, ettei Sonylla ole intoa jatkaa käsikonsolien valmistamista.