Uusimmat

Red Dead Onlinen pelaajat pettyivät kehittäjien Halloween-sisältöön ja päättivät perustaa tilalle oman hirviöjahdin

23.10.2020 10:21 Muropaketin toimitus

Innokas Red Dead Online -yhteisö on päättänyt järjestää pelissä oman hirviöjahdin, jonka kohteena on löytää huhuiltu Loch Nessin hirviö.

Huhun juuret juontavat jo heinäkuulle asti, jolloin YouTube-kanava Obsidian Sky Studio löysi pelin lähdekoodista outoja äänitiedostoja, jotka kuulostavat kovin dinosaurusmaisilta. Äänitiedostot sijaitsevat myös kansiossa, joka on nimetty ”rivermonsteriksi”.

Pikakelaus tähän viikkoon ja Reddit-käyttäjä jackruppert17 on päättänyt käynnistää virallisen hirviöjahdin myyttisen jokihirviön löytämiseksi. Hän tosin epäilee, ettei kyseistä hirviötä ole olemassa, mutta kenties hänen aiheuttamat äänet voitaisiin aktivoida jollain salaisella tavalla pelin sisällä.

Eurogamer huomauttaa, että Red Dead Redemption 2:ssa on jo entuudestaan todella tarkkoja aktivointipisteitä tietyille efekteille, joten äänien löytäminen pelistä ei ole aivan täysin mahdotonta. Pelaajat ovatkin jalkautuneet etsimään mahdollisia keinoja aktivoida efektit kolmelle eri alueelle, joiden uskotaan olevan otollisin vaihtoehto jokihirviölle.

Mitään ei ole kuitenkaan löydetty toistaiseksi.

Lue myös: Red Dead Online kasvaa uudella kauhistuttavalla sisällöllä – odotettu Halloween-päivitys saapui viimein peliin