Uusimmat

Rick and Morty myivät sielunsa rahasta Sonylle ja mainostavat yhtiön uutta PS5:tä uudella mainoksella

24.11.2020 10:31 Muropaketin toimitus

Räävitön animaatiosarja Rick and Morty yhdistää jälleen voimansa Sonyn kanssa mainostaakseen jälkimmäisen uutta PlayStation 5 -konsolia.

Puoliminuuttisella videolla ei päästä aivan sarjan tunnettuun räävittömyyteen, mutta sen antama nollainformaatio on sen sijaan täysin odotusten mukaista. Rickin laskiessa Sonylta saatuja mainosdollareita Morty yrittää hehkuttaa tuoreen konsolin huippuominaisuuksia joutuen ainoastaan toistuvasti Rickin keskeyttämäksi.

Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun Rick and Morty ovat mainostaneen Sonyn tuotteita omintakeisella tyylillään. Hideo Kojiman Death Stranding sai muun muassa alla olevan hupaisan mainoksen, jossa päähenkilöt eivät ole aivan kärryillä pelin sisällöstä.

Sen sijaan PS5:n mainostaminen aikana, kun konsoleita ei saa mistään, eikä niitä tunnu saavan mistään vielä kuukausiin onkin sitten asia erikseen.