Uusimmat

Selviytymispeli Ark: Survival Evolved saa kaksiosaisen laajennuksen

09.08.2019 09:30 Muropaketin toimitus

Studio Wildcardin selviytymispeli saa tuplalaajennuksen, josta voi napata maistaisen tilaamalla molemmat ennakkoon.

Ark: Survival Evolved ilmestyi varhaisversiona aikanaan jo vuonna 2015, ja pari vuotta myöhemmin se näki päivänvalon myös virallisesti. Sittemmin myös Nintendo Switchille kääntynyt selviytymispeli saa kuitenkin vielä lisäsisältöä, sillä kuten Eurogamer kertoo, on pelille juuri julkistettu kaksiosainen Genesis-laajennus.

Genesiksen ensimmäinen osa julkaistaan joulukuussa ja toinen osa seuraa myöhemmin talvella. Tilaamalla molemmat osat Season Passin muodossa ennakkoon pelaajat voivat myös napata uuden HLN-A -tekoälykumppanin seurakseen jo ennen laajennusten julkaisua.

Genesis saapuu joulukuussa PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle, mutta Switch-versiosta ei ole vielä tarkempaa tietoa. Alta näet Genesiksen trailerin, joka vihjailee laajennuksen sisällöstä.