Uusimmat

Sonic-elokuvaan kiinnitettiin X-Menistä ja Westworldista tuttu tähti

02.06.2018 08:01 Muropaketin toimitus

Segan sininen pikasiili saa oman elokuvansa ensi vuonna. Nyt Variety väittää tietävänsä ensimmäisen elokuvaan kiinnitetyn näyttelijän.

Helmikuussa raportoimme, että Segan maskotiksi noussut, ikoninen pelihahmo Sonic the Hedgehog saa pian oman elokuvansa. Nyt elokuvalle on jo saatu ensimmäinen näyttelijäkin, kertoo Variety.

Lehden mukaan Paramount on kiinnittänyt elokuvaan James Marsdenin, joka tunnetaan muun muassa ensimmäisten X-Men -elokuvien Kykloopin roolista, sekä monista muista elokuvista. Viimemmäksi Marsden on tähdittänyt HBO:n kehuttua Westworld-sarjaa, jonka toinen tuotantokausi on parhaillaan käynnissä.

Vielä ei ole tiedossa, ketä Marsden tulee tulevassa elokuvassa esittämään. Sonic the Hedgehog -elokuva tulee yhdistelemään animaatiota ja live-kuvauksia, joten hänen voisi arvata esittävät joko Sonicia tai tätä avustavaa ihmishahmoa.

Yli 360 miljoonaa peliä myyneen Sonic-pelisarjan tuo ensimmäistä kertaa valkokankaalle ohjaaja Jeff Fowler, jolle elokuva on ensimmäinen pitkä ohjaustyö. Elokuvan tuotannosta vastaavat muun muassa Neal H. Moritz (mm. Fast & Furious -elokuvat) ja Tim Miller (Deadpool).

Sonic the Hedgehog -elokuva saa ensi-iltansa alustavasti 15. marraskuuta 2019.

Muropaketin uusimmat