Uusimmat

Sony jakoi hyviä PlayStation 5:n pelejä koskevia uutisia

08.11.2019 09:01 Muropaketin toimitus

PlayStationin toimitusjohtaja Jim Ryan on kertonut haastattelussa, että pelien kehittäminen ja julkaiseminen on PlayStation 5:lle paljon aiempaa helpompaa.

PlayStation 3 tunnettiin aikanaan kehittäjien keskuudessa alustana, jolle pelien kehittäminen oli varsin työlästä ja hankalaa. PlayStation 4:n kohdalla edistystä tapahtui huimasti, mutta Ryanin mukaan tilanne on parantumassa vielä reilusti enemmän.

”Olen kuullut kehittäjiltä ja julkaisijoilta, että koodaaminen PlayStation 5:lle on paljon helpompaa verrattuna mihinkään aikaisempaan PlayStation-alustaan”, Ryan iloitsi GamesIndustryn haastattelussa.

Ryan kertoi haastattelussa myös, kuinka Sony aikoo siirtää PlayStation 4:n yhteisön uudelle konsolisukupolvelle paljon aiempaa tehokkaammin ja nopeammin. PlayStation 5 ilmestyy loppuvuodesta 2020 ja Ryanin mukaan Sonylta on luvassa vielä monia kiinnostavia konsolia koskevia paljastuksia ennen sitä.