Uusimmat

Sonyn päätös sulkea vanhojen konsolien pelikaupat sotki studioiden suunnitelmat – projekteja perutaan tai tehdään valmiiksi kiireellä

01.04.2021 10:00 Muropaketin toimitus

Sony sulkee vanhojen konsolimalliensa digitaalisen pelikaupan syksyllä, vaikka ainakin yhdelle ilmestyy vielä pelejä.

Viime viikolla kerroimme, että Sony on päättänyt sulkea PlayStation 3:n, PSP:n ja PS Vitan pelikaupat tulevan kesän aikana. Päätöksen ei luulisi koskevan suurinta osaa pelaajista, mutta kuinka ollakaan, ovat muutamat pienemmät pelikehittäjät ongelmissa sen takia.

Maailmalla sangen suositulle PS Vita -käsikonsolille on nimittäin yhä tulossa pelejä, ja nyt niiden studiot ovat joutuneet vaikeiden valintojen eteen. Eurogamer kertoo, että esimerkiksi Lillymo Games on joutunut hyllyttämään Habroxia 2 -avaruusräiskintänsä Vita-version, koska se ei ehdi valmiiksi ennen Vitan pelikaupan sulkeutumista.

Toinen pikkustudio Spooky Squid Games yrittää puolestaan kiirehtiä saadakseen Russian Subway Dogs -toimintapelinsä Vita-käännöksen ajoissa valmiiksi.

Myös indiekehittäjä Thomas Altenburger on tiedottanut, että hänen kehuttu roguelite-pelinsä ScourgeBringer ilmestyy suunnitelmien mukaisesti Vitalle huhtikuussa, mutta tietysti vain rajoitetuksi ajaksi.

”128 päivää aikaa hankkia viimeinen Vitan digitaalisesti julkaistu peli”, Altenburger toteaa Twitterissä.

Se, että indiepelejä yhä PS Vitalle julkaistaan, kertoo että käsikonsolin peleillä on yhä jonkin verran kysyntää. Indiekehittäjät ovat myös kertoneet Eurogamerille, etteivät he saaneet mitään ennakkovaroitusta Sonyn päätöksestä sulkea pelikaupat.