Uusimmat

South Parkin kehittäjä haluaisi luoda myös ensimmäisen persoonan räiskintäpelin

14.10.2017 13:45 Muropaketin toimitus

South Park: The Stick of Truth sekä The Fractured But Whole -peleistä tuttu Matt Stone haluaisi tehdä South Parkista myös FPS-pelin.

Viime vuosina TV-sarja South Parkista on tehty The Stick of Truth sekä The Fractured But Whole -nimiset roolipelit, joista jälkimmäinen julkaistaan ensi viikolla. Nyt South Park -pelejä kehittänyt Matt Stone  on kertonut yhdessä Trey Parkerin kanssa IGN:n haastattelussa, että vaikka roolipelien genre on todennäköisesti paras tapa esitellä South Parkin hahmoja, tarinaa ja maailmaa, haluaisi hän silti tehdä myös sarjaan perustuvan FPS-pelin.

”Haluaisin tehdä 3D-maailmaan sijoittuvan South Park -FPS-pelin. Osa minusta haluaisi vain juosta ympäri South Parkia ensimmäisessä persoonassa”, Stone kertoo.  Idea ei ole kuitenkaan varsinaisesti uusi, sillä myös alkuperäinen vuonna 1998 PlayStationille julkaistu South Park oli ensimmäisen persoonan ammuskelupeli.