Uusimmat

Spoilerivaroitus: Marvel ei ollut tyytyväinen PS4:n Spider-Manin loppuratkaisuun

03.02.2019 10:00 Muropaketin toimitus

Marvel’s Spider-Man on maittanut pelaajille niin toimintansa kuin juonenkin osalta. Marvel ei kuitenkaan alun perin pitänyt Insomniac Gamesin päätöksestä tapattaa yksi rakkaimmista hahmoista. Mikäli peli on siis vielä kesken, suosittelen jatkamaan lukemista omalla vastuulla.

Viime syyskuussa PlayStation 4:lle julkaistu Marvel’s Spider-Man on kerännyt suitsutusta liki jokaisella osa-alueella. Muropaketin arvostelussakin viiden tähden peliksi julistettu seittisinkoilu kattaa pelittävän kokonaisuuden lisäksi myös hyvin maittaneen tarinan, jolla oli tarjota varsin odottamattomia ja synkkiäkin hetkiä.

Näistä kenties merkittävin kohdataan pelin lopussa, jossa pelaajat joutuvat sanomaan hyvästit Peter Parkerin rakkaalle May-tädille. Hämiksen kenties pitkäaikaisimman – ja ikäisimmän – hahmon poismeno järkytti pelin kehitysvaiheessa jopa itse Marvelia. Parkerin ääninäyttelijä Yuri Lowenthal on paljastanut vierailemassaan podcastissa, että Marvel olikin aluksi hyvin vastahakoinen kuolinratkaisun päätymisestä lopulliseen peliin. Myös Lowenthal ei itsekään omien sanojensa mukaan ollut Insomniac Gamesin ideasta järin innoissaan.

Kuten lopputuloksesta voi arvata, päätti Marvel kuitenkin lopulta näyttää Mayn kohtalolle vihreää valoa.

Muropaketin uusimmat