Uusimmat

Square Enix -johtaja: Yksinpelejä ei hylätä, eikä tulevaisuus ole pelkkiä mikromaksuja

05.02.2018 15:23 Muropaketin toimitus

Japanilaisyhtiö Square Enixin toimitusjohtaja Yosuke Matsuda kertoo, että yhtiö haluaa tehdä jatkossakin yksinpelejä. Hänen mukaansa ”games as service” -malli ei myöskään tarkoita pelkkiä loottibokseja ja mikromaksuja.

Mikromaksujen ja loottiboksien lisääntyminen peleissä sekä yksinpelien kohtalo ovat puhuttaneet runsaasti viimeisen vuoden aikana. Hiljattain kotimainen Remedy kommentoi yksinpelien tekemisen hintavuutta, ja syksyllä noussut mikromaksukohu vaikuttaa jopa pelijulkaisijoiden osakkeisiin.

Tulevaisuus ja puheet peleistä palveluina (games as service) saavatkin helposti huolestumaan. Square Enixin toimitusjohtaja Yosuke Matsuda on kuitenkin vakuuttanut, että yhtiö ”haluaa jatkaa yksinpelien tekemistä”.

Matsuda myös toteaa, ettei ”games as service” tarkoita pelkästään mikromaksuja. Hänen mukaansa termiä on käytetty viime aikoina väärin.

”Kuten me sen ymmärrämme, siinä on kysymys siitä, että ihmiset saadaan pysymään pelien parissa ja nauttimaan niistä pidempiä aikoja”, Matsuda kertoo PC Gamerin mukaan.

”Etenkin yksinpelin kohdalla idea on, että peliin lisätään julkaisun jälkeen lisää sisältöä”, Matsuda kuvailee. ”Ja se auttaa tekemään siitä täydemmän kokemuksen, joka tuo lisää pelaajia alkuperäiseen peliin.”

Square Enixin linja tulee varmasti helpotuksena yhtiön pelien ystäville. Japanilainen pelikehittäkä ja -julkaisija tunnetaan esimerkiksi sellaisista yksinpeliä painottavista sarjoista kuin Final Fantasy ja Tomb Raider.

Muropaketin uusimmat