Uusimmat

Steam teki merkittävän muutoksen pelien päivityksiin suuren käyttäjämäärän vuoksi

31.03.2020 09:32 Muropaketin toimitus

Steam ei enää päivitä välittömästi pelejä, joita et aktiivisesti pelaa.

Koronapandemian ja eristäytymisen alettua Steam on takonut käyttäjäennätyksiä. Samoin kuin Xbox Livessä ja PlayStation Networkissa, myös Steamissa on nyt otettu käyttöön pieniä muutoksia suuren kysynnän vuoksi.

Kuten Steam Blogissa kerrotaan, on Valve päättänyt harventaa pelien automaattisia päivityksiä. Uutta käytäntöä kuvataan näin:

”Steam on tähän mennessä päivittänyt hiljaisempana aikana pelit, joita et ole pelannut vähään aikaan. Tästä viikosta lähtien päivitykset hajautetaan useammalle päivälle. Vain viimeisen kolmen päivän aikana pelatut pelit päivitetään välittömästi. Peli alkaa ladata päivityksiä normaalisti heti, kun käynnistät sen. Voit myös aloittaa päivityksen tai keskeyttää sen toistaiseksi lataustenhallinnasta.”

Valve listaa blogissa myös muutamia asetuksia, joilla pelaaja itse voi hallita pelien päivityksiä.

Steamin tuorein käyttäjäennätys on reilun viikon takaa, jolloin palvelussa oli samaan aikaan yli 22 miljoonaa käyttäjää. Myös muilla alustoilla on nähty ennennäkemätön suosio pelaajien eristäytyessä koteihinsa ja pelatessa entistä enemmän.

Muropaketin uusimmat