Steamissa julkaistiin viime vuonna pökerryttävä määrä pelejä – Jopa 40% koko valikoimasta

11.01.2018 09:08 | Muropaketin toimitus | 735

Pelipalvelu Steamissa julkaistiin vuonna 2017 keskimäärin yli 20 peliä päivässä. Jopa 40% pelikaupan koko valikoimasta ilmestyi viime vuonna.

Lokakuussa raportoimme, kuinka Steamin pelijulkaisutahti on kasvanut kohisten. Tuolloin vuoden 2017 pelijulkaisujen määräksi ennustettiin yli 6000 peliä, mutta tuoreen tiedon mukaan tämä ennuste ylittyi heittämällä.

Game Informer raportoi, että viime vuonna Steamin valikoimiin lisättiin peräti 7672 peliä. Julkaisujen määrä on kasvanut rutkasti edellisestä vuodesta, sillä vuonna 2016 palvelussa julkaistiin 2472 peliä vähemmän.

Julkaisujen tolkuttomasta määrästä kertoo jo se, että Steamiin lisättiin siis viime vuonna noin 21 peliä päivässä. Noin 40% palvelun koko pelivalikoimasta lisättiin vuoden 2017 aikana.

Viime viikonloppuna palvelussa tehtiin myös uusi käyttäjäennätys. Kuten aiemmin kerroimme, lauantaina Steamissa oli ensimmäistä kertaa yli 18 miljoonaa samanaikaista käyttäjää, ja myös samaan aikaan pelitilassa olevia käyttäjiä oli enemmän kuin ennen.

Vuonna 2003 toimintansa aloittanut Steam on Half-Life -peleistäkin tunnetun Valven hallinnoima pelijakelupalvelu. Steamilla on yli 150 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää.