Uusimmat

Super Mario menettää yhden tunnetun ominaisuuden Chris Prattin astuessa rooliin

24.11.2021 11:37 Muropaketin toimitus

Chris Pratt ei ole aikeissa herättää kohua tulevan Super Mario -elokuvan nimikkoroolissa.

Näyttelijä paljastettiin hiljattain monien yllätykseksi kiinnitetyn Marion ääneksi, mikä luonnollisesti herätti fanien keskuudessa epäilyjä tämän mahdollisesta stereotyyppisestä puhetavasta pelivastinettaan imitoiden. Nyt elokuvan tuottaja Chris Meledandri on kuitenkin paljastanut toofabille, ettei syytä huoleen ole.

Meledandrin mukaan Pratt ei suinkaan imitoi peleistä tuttua puhetta, vaan käyttää omaa uniikkia ääntään Mariona. Hän ei kuitenkaan paljastanut sen tarkemmin, millainen ääni leffaversion hahmolla on, mutta mainitsi olevansa valintaan tyytyväinen.

”Voin ainoastaan kertoa sen, että hänen valitsemansa ääni ja Mario itsessään ovat ilmiömäiset. En malta odottaa ihmisten kuulevan sitä”, Meledandri sanoo.

Lisäksi tuottaja paljasti, että elokuvaversion ja peliversion hahmojen äänien eroavaisuutta kommentoidaan elokuvassa jollain tapaa.

Tuleva Super Mario -elokuva on tarkoitus saapua teattereihin joulukuussa 2022. Prattin lisäksi elokuvassa kuullaan muun muassa Anya Taylor-Joyta, Charlie Dayta, Jack Blackia ja Keegan-Michael Keyta.

Muropaketin uusimmat