Taistelupeli Killer Instinctin saatavuus paranee pian

19.06.2017 12:02 | Muropaketin toimitus | 227

Kamppailupeli Killer Instinct julkaistaan pian myös pelipalvelu Steamissa. Aiemmin Killer Instinct on ollut saatavilla PC:lle ainoastaan Windows Storen kautta.

Alun perin Killer Instinct -sarjaa lämmitellyt uusintaversio julkaistiin Xbox Onelle vuonna 2013. Viime vuonna Killer Instinct portattiin myös PC:lle, mutta ainoastaan Microsoftin pyörittämän Windows Storen kautta.

Nyt Killer Instinctin virallisen Twitter-tilin mukaan peli saapuu lähiaikoina levitykseen myös Steamin kautta. Tämä on hyvä uutinen pelaajille, jotka etsivät moninpelattavaa taistelupeliä, sillä Steam-julkaisu tulee todennäköisesti antamaan hyvän piristysruiskeen Killer Instinctin pelaajamäärille. Muropaketin aiemman arvostelun mukaan Killer Instinctin PC-versio toimii kuitenkin hyvin myös yksinpelinä.

Lienee todennäköistä, että myös Killer Instinctin Steam-julkaisu tulee säilyttämään pelin ilmaispeluumallin, jossa pelin perusversion voi ladata itselleen ilmaiseksi. Killer Instinctissa lisähahmoja voi hankkia joko yksitellen tai ostamalla kokonaisia, monia pelihahmoja sisältäviä Seasoneja.

Killer Instinctin Steam-version tarkkaa julkaisuajankohtaa ei ole vielä paljastettu.