Uusimmat

Tässäkö Microsoftin uusi Xbox-ohjain? Tuore patentti vihjaa mielenkiintoisista pistekirjoitukseen liittyvistä ominaisuuksista

07.05.2019 21:59 Muropaketin toimitus

Xboxin ohjaimeen liittyvä patentti antaa ymmärtää, että tulevaisuudessa yhä useampi pelaaja pääsee Microsoftin konsolin kimppuun.

Microsoft julkaisi viime syksynä erityisen Xbox Adaptive Controller -ohjaimen pelaajille, joilla on vaikeuksia käyttää tavallisia Xbox-ohjaimia. Sen ansiosta monet pelaajat pääsivät ensimmäistä kertaa konsolipelaamisen pariin.

Microsoft on selvästi pohtimassa, kuinka se voisi saattaa vielä useamman pelaamaan konsolillaan, vihjailee uusi ohjainpatentti. Se on tarkoitettu erityisesti heikkonäköisille, sillä ohjaimen takana oleva paneeli muuttaa puheen ja pelin dialogin pistekirjoitukseksi.

Kyseessä on Xbox Elite -ohjaimen erikoisversio, jonka ansiosta heikkonäköiset voivat käyttää myös erilaisia chatteja. Ohjaimesta uutisoi Comicbook-sivusto.

Ei ole selvää, kuinka laite toimii. Lisäksi on epävarmaa, tuleeko ohjain koskaan markkinoille. Pitää silti muistaa, että Xbox Adaptive Controller on saanut viljalti kehuja, joten uuden ohjaimen julkaiseminen ei tunnu lainkaan mahdottomalta ajatukselta.

Muropaketin uusimmat