Uusimmat

Tältä näyttää Fallout-kehittäjien The Outer Worlds – roolipelistä julkaistiin 20-minuuttinen video

16.09.2019 17:35 Muropaketin toimitus

Odotetusta The Outer Worlds -roolipelistä on julkaistu mittava pelikuvaa esittelevä video.

Obsidian on paljastanut, miltä The Outer Worlds näyttää, sillä siitä on julkaistu 20-minuuttinen pelivideo Tokyo Game Show -tapahtumassa.

Pelistä on aiemmin julkaistu näyttäviä minitrailereita, joten kunnollinen video on kiinnostava katsaus siihen, miltä The Outer Worlds varsinaisesti näyttää.

Pelivideo näytettiin japanilaiselle yleisölle, joten esimerkiksi sen käyttöliittymä on japaninkielinen. Sen sijaan äänet ovat englanniksi, eli The Outer Worlds aukeaa inventaarion, ääninäyttelyn, ympäristön ja taistelun osalta myös muille.

The Outer Worlds tulee saataville lokakuun 25. päivä PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Switch-versio on kehityksessä, eikä sen julkaisupäivämäärästä ole tiedotettu, kertoo Eurogamer.

Muropaketin uusimmat