Uusimmat

Tänä vuonna nähdään vielä uusi Titanfall-peli, mutta se ei ole Titanfall 3

06.02.2019 13:40 Muropaketin toimitus

EA ja aiempien Titanfallien kehittäjänä toiminut Respawn ovat antaneet hieman ristiriitaisia kommentteja sarjan tulevaisuudesta. EA:n mukaan tämän vuoden aikana ilmestyy vielä uusi Titanfall-peli, mutta Respawn on jo vahvistanut ettei kyse ole Titanfall 3:sta.

Respawn julkisti pari päivää sitten täysin puskista ilmaispelattavan Apex Legends -nimisen battle royale -räiskinnän. Samalla studio vahvisti, ettei monien fanien toivoman Titanfall 3:n kehitystyö ole edes käynnissä.

Nyt Titanfallit julkaisseen EA:n toimitusjohtaja Andrew Wilson on puolestaan kertonut, että tänä vuonna ilmestyy sittenkin ”uudenlainen premium-tason” Titanfall-peli, kertoo Game Informer. Premiumilla viitataan todennäköisesti siihen, että kyse on maksullisesta pelistä eikä se siten pohjaudu ilmaispelattavaan malliin.

Arvailujen perusteella kyse saattaisi olla siitä, että uuden Titanfallin kehitys olisi uskottu jonkin toisen studion kuin Respawnin käsiin. Toisaalta kyse saattaisi olla esimerkiksi mobiilipelistä, vaikkakin on jokseenkin epätodennäköistä, että EA haluaisi julkaista maksullisen mobiilipelin.

Respawn kehittää Apex Legendsin lisäksi tällä hetkellä myös Star Wars -pohjaista Jedi: Fallen Orderia.