Uusimmat

Tästä syystä Biomutantin kehittäjät ovat pitäneet yllä radiohiljaisuutta niin pitkään

30.01.2021 14:58 Muropaketin toimitus

Jo vuosia odotettu Biomutant sai hiljattain toukokuulle sijoittuvan julkaisuajankohdan. Nyt Experiment 101 -studion johtaja on kertonut, miksi studion peliä koskeva radiohiljaisuus kesti niin kauan.

Stefan Ljungqvistin mukaan Biomutantiin lisättävien ominaisuuksien määrä kasvoi pelin kehityksen aikana ja projektista oli tulossa melko massiivinen, kun ottaa huomioon, että sitä kehitti vain pieni 20 kehittäjästä muodostuva studio. Esimerkiksi vuonna 2019 pelin käsikirjoituksen mitta oli noin 80 000 – 85 000 sanaa. Lopullisen pelin skriptin laajuus on kuitenkin jo hurjat 250 000 sanaa.

Sen sijaan, että Biomutant olisi julkaistu keskeneräisenä, 101 Experiment päätti viimeistellä pelin rauhassa loppuun saakka kaikessa hiljaisuudessa. Ljungqvist kertoi IGN:n haastattelussa, että THQ Nordic on antanut studiolle kaiken tarvittavan ajan ja rauhan kehittää peli loppuun asti, mihin studion johtaja on hyvin tyytyväinen.