Uusimmat

Tekijät muistelevat bannattua Xbox-mainosta – katsojat kokivat sen loukkaavaksi, shokeeraavaksi ja mauttomaksi

21.11.2021 22:30 Muropaketin toimitus

Microsoftin alkuperäisen Xbox-konsolin mainos ei elänyt kauaa, vaikka jäikin monien mieleen.

Kyseessä on Champagne-niminen mainos, jossa juuri syntynyt vauva liitää ilmojen halki ikääntyen ja päätyy suoraan hautaan. Lopulta mainosteksti toteaa elämän olevan liian lyhyt, joten sen vuoksi pitäisi pelata enemmän.

Kyseinen mainos keräsi 136 valitusta, joissa käyttäjät pitivät sitä loukkaavana, shokeeraavana ja mauttomana. Independent Television Commission päättikin lopulta bannata mainoksen ”traumaattisena kokemuksena”.

”Muistan, ettei ollut olemassa sääntökirjaa, eikä kukaan meistä ollut julkaissut konsolia aiemmin. Olimme todella innoissamme osa pientä julkaisutiimiä”, mainoksen tilannut tuolloin Xboxilla työskennellyt Harvey Eagle paljastaa GamesIndustryn haastattelussa.

Eaglen mukaan mainoksen idean myivät kaksi tunnetuimpaa markkinointialan luovaa henkilöä tuohon aikaan, eikä sitä vielä tuolloin oltu tarkoitettu televisioon. Ideana oli kuitenkin luoda sisältö, joka leviäsi viraalisti ja joka esittelisi Xbox-brändin kuluttajille mielenkiintoisella tavalla. Hän kertookin juuri yksinkertaisen idean miellyttäneen kaikkein eniten, vaikka Eagle tiedosti jo tuolloin mainoksen olevan riskaabeli. Hän sai kuitenkin luvan Microsoftin pääkonttorilta sen toteuttamiseen.

Mainos julkaistiin kaiken lisäksi ennen YouTuben syntyä, joten viraalius tuolloin tarkoitti sähköpostitse tehtyjä jakoja. Eaglen mukaan alle kaksimegaseen videoon lisätyn koodin mukaan yli miljoona ihmistä jakoi mainoksen ystävilleen. Kyseessä oli tuohon aikaan todella merkittävä lukema.

Champagne palkittiin lopulta useilla eri palkinnoilla muun muassa sen viraaliudestaan ja markkinoinnista. Mainoksen saama pahamaineisuus luultavasti vain vauhditti sen toimivuutta.

Muropaketin uusimmat