Uusimmat

Telltale Gamesin lopettaminen poiki oikeusjutun – työtekijät voivat saada vielä jopa kahden kuukauden palkat

26.09.2018 09:45 Muropaketin toimitus

Entinen työntekijä on nostanut oikeuskanteen, jossa Telltale Gamesia syytetään Kalifornian työlakien rikkomisesta.

Pidetyistä episodipeleistään tunnetun Telltale Gamesin päätös lopettaa toimintansa on aiheuttanut myrskyn pelimaailmassa. Yhtiöltä irtisanottiin tuoreimman tiedon mukaan noin 275 työntekijää, ja aiemmin kerroimme ainakin yhden heistä syyttäneen studiota maksamattomista ylityökorvauksista.

Nyt studion sulkeminen on poikinut myös ensimmäisen oikeusjutun. Entinen Telltalen työtekijä on nostanut yhtiötä vastaan ryhmäkanteen, jossa sitä syytetään Kalifnornian WARN Act -lain rikkomisesta.

VG24/7:n mukaan paikallinen lainsäädäntö määrää, että massairtisanomisissa yhtiön pitää antaa työntekijöille 60 päivän varoitus ennen sulkemista. Laissa ei määrätä yhtiöille sakkoja, vaan heidän tulee korvata saamattomat palkat työntekijöille.

Jos siis työntekijät voittavat uuden oikeusjutun, voivat he saada vielä jopa kahden kuukauden palkat sekä työedut, kuten terveydenhuollon. Telltale ei ilmeisesti tarjonnut työntekijöilleen minkäänlaista varoitusta tulevasta sulkemisesta.