Uusimmat

Käyttökokemukset

31.07.2019 20:00 Ilari Hauhia

Käyttökokemukset

Yleisesti G502 Lightspeed tuntuu ainakin hieman keskivertoa suuremmassa kädessä hyvältä. Itse käytän hiirtä tavallisesti claw gripin ja fingertip gripin yhdistelmällä, eli pidän hiirestä kiinni pitkälti sormenpäillä. G502 Lightspeed istuu kuitenkin erittäin hyvin myös palm gripiin, jossa käsi ottaa hiireen enemmän kontaktia. Hiiren pinnoite tuntuu käteen hyvältä eikä hiiri alkanut luistaa edes käden hiotessa.

Painikkeiden asettelu aiheuttaa ainakin suurikätiselle haasteita. Vasen etusormi luistaa helposti hiiren vasemman pääpainikkeen vasemmalle puolelle asetettujen nappien päälle, varsinkin nopeatempoisia räiskintäpelejä pelatassa. Oletusasetuksilla painikkeet säätävät DPI-arvoa, eli väärään nappiin osuminen saa hiiren liikkeen joko hidastumaan tai nopeutumaan.

Itse poistin molemmat napit käytöstä kokonaan, sillä virhepainallukset toistuivat usein. Tällöin DPI-arvon säätämiselle ei kuitenkaan ole enää pikapainikkeita, ellei käyttöön uhraa joitain muita nappeja.

Peukalolle on tarjolla kolme nappia. Näistä etummainen hidastaa oletusasetuksilla hiiren nopeutta siksi aikaa, kun nappia pidetään pohjassa. Tarkoituksena on, että tällöin esimerkiksi räiskintäpeleissä pienet tähtäysliikkeet helpottuvat. Käytännössä toiminto vaikutti kuitenkin melko turhalta, ja etunappi vaati pientä kurottamista, jolloin muu käsi ei saanut enää yhtä hyvää otetta hiirestä. Toki painikkeelle voi keksiä myös muuta käyttöä, jolloin se voi osoittautua hyvinkin tarpeelliseksi.

Pääpainikkeiden toimivuus ja tuntuma ovat loistavia, ja klikkaukset rekisteröityvät juuri toivotulla tavalla. Logitech G502 Lightspeed ei ole hiirenä hiljaisimmasta päästä, mutta ääni ei ole silti häiritsevän voimakas.

G502 Lightspeedin päältä löytyvän rullan toiminta oli moitteetonta koko testijakson ajan. Rulla antaa vierityksessä selvän tuntopalautteen, ja sen käyttäminen on mukavaa. Rullan voi myös vapauttaa helposti sen takana sijaitsevan mekaanisen napin avulla. Vapaana pyörivän rullan avulla esimerkiksi pitkien tekstien tai verkkosivujen selaaminen ylös- tai alaspäin on nopeaa.

Hiiren rakenne tuntuu jämäkältä. Ainakaan vajaan kuukauden testijaksolla hiiri ei vielä osoittanut mitään kulumisen tai hajoamisen merkkejä, kuten tämän hintaluokan hiireltä sopii odottaakin. Myös pinta pysyi kauniin puhtaana ja ehjänä.

Painonsa puolesta G502 Lightspeed on jo ilman lisäpainoja kohtuullisen painava. Hiiren toivottava paino riippuu toki aivan käyttäjästä, mutta kevyiden hiirien ystäville esimerkiksi vain 80 grammaa painava G Pro saattaa olla mieluisampi vaihtoehto.

Raskaampien pelivälineiden ystäville G502 Lightspeedin muokkaaminen entistä painavammaksi on helppoa mukana tulevien lisäpainojen avulla. Painoille tarkoitettu luukku aukeaa helposti ja painoa voi säätää nopeasti, vaikka eri pelien välillä jos siltä tuntuu. Painot pysyvät hyvin paikallaan, eivätkä ne kilise tai kolise hiiren sisällä.

Isompia neljän gramman painoja ei voi kuitenkaan käyttää yhdessä langattoman latauksen mahdollistavan PowerPlay-adapterin kanssa, sillä ne kuuluvat samaan tilaan. Painoille tehtyyn syvennykseen voi säilöä myös hiiren vastaanottimen esimerkiksi matkustuksen ajaksi.

Hiiren RGB-valaistus on moniin muihin pelihiiriin verrattuna varsin maltillinen. Käytännössä LED-valot eivät tuo juurikaan iloa elämään hiiren ollessa käytössä, sillä G-logo jää kämmenen alle piiloon.

Valo myös kytkeytyy pois päältä hiiren akun säästämiseksi mikäli hiireen ei hetkeen kosketa. Oletusasetuksilla led-valaistuksesta ei siis voi nauttia edes silloin, kun hiiri odottaa käyttäjäänsä työpöydällä. Myös hiiren DPI-arvosta kertova mittari on led-valaistu, mutta se hohtaa ainoastaan tasaisen sinisenä.

Esteettisesti Langaton G502 Lightspeed on langallisia hiiriä komeampi ilmestys, mikäli haluaa pitää työpöytänsä mahdollisimman siistinä ja vapaana johdoista. Se, onko G502 Lightspeed ulkomuotonsa puolesta liian futuristinen tai ”pelihiirimäinen” riippuu jokaisen omasta tyylitajusta.

Logitechin lupaukset hiiren viiveettömyydestä pitävät paikkansa. G502 Lightspeed pysyi menossa mukana nopeissakin pelitilanteissa, eikä kursori jäänyt missään kohtaa paikalleen tai perään jumittamaan. Myös Hero-sensorin tarkkuus on erinomainen, eikä yhdessäkään testitilanteessa tuntunut, että pelaaminen olisi kärsinyt hiiren toiminnasta tai tarkkuudesta.

Langattomuus tekee hiiren käsittelystä vapaampaa verrattuna johdolliseen malliin. Erityisesti langattomuuden tuoman edun tuntee pitkissä hiiren heilautuksissa. Langattomana hiiren johto ei myöskään pääse takertumaan näppäimistön tai hiirimaton reunaan, tai muihin työpöydällä mahdollisesti oleviin esineisiin.

G502 Lightspeedin akkukestossa ei ole valittamista, vaikkei käytössä olisikaan G PowerPlay -latausalustaa. Noin kuukauden mittaisen testijakson aikana hiiri tarvitsi latausta vain kaksi kertaa, vaikka tuona aikana hiirtä käytettiin sekä pelaamiseen että tavanomaiseen työpöytäkäyttöön päivittäin jopa useiden tuntien ajan.

Logitechin mukaan G502 Lightspeedin akku kestää RGB-valojen kanssa jopa 48 tuntia ja ilman valoja jopa 60 tuntia. Testin perusteella lukemat ovat uskottavia ja lähellä totuutta.

Hiiri osaa myös varoittaa tyhjenevästä akusta ajoissa. Vaikka akun varauksesta kertova led hohtaa jo punaisena, riittää virtaa helposti vielä parin tunnin pelisessioon. Toisaalta jo muutamankin minuutin latauksella hiireen saa tarpeeksi virtaa pelaamisen jatkamiseksi, mikäli akku pääsee tyhjenemään kokonaan.

Latauksen aikana hiirtä voi käyttää tavalliseen tapaan langallisena versiona. Valmiustilasta hiiri herää hyvin nopeasti, kun sitä liikuttaa edes hitusen.

Hiiren hallintaan soveltuva G Hub on varsin toimiva ohjelmisto. Sen avulla hiireen voi määritellä valmiit profiilit mitä tahansa koneelta löytyvää peliä varten, tai muuten vain. Sovelluksen kautta voi myös ladata muiden tekemiä käyttäjäprofiileja eri pelejä varten, tai jakaa omia profiileja muille.

G Hubista hiiren näppäimien toimintoja voi vaihtaa helposti. Näppimet voi asettaa vaikkapa muuttamaan tietokoneen äänenvoimakkuutta, vaihtamaan hiiren profiileja, avamaan haluttuja ohjelmia tai niihin voi tallentaa erilaisia makroja. Makrojen luominen G Hubilla on erittäin helppoa ja intuitiivistä.

Myös hiiren asetusten, kuten RGB-valon valaistuksen tai DPI-arvon muuttaminen on yksinkertaista. Hiiri toimii kuitenkin normaaliin tapaan oletusasetuksilla heti kun sen kytkee tietokoneeseen, eikä G Hubia ei ole pakko asentaa koneelle, mikäli hiiren asetusten muokkaaminen ei kiinnosta. G502 Lightspeedin lisäksi samaa G Hub -ohjelmistoa voi toki käyttää myös muiden Logitechin tuettujen pelilaitteiden hallintaan, mikäli sellaisia löytyy.

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Hiiren esittely
  3. Käyttökokemukset
  4. Yhteenveto

Ilari Hauhia

”Olen ollut mukana Muropaketin toiminnassa vuodesta 2016 saakka ja osallistun nykyään peli-, tietotekniikka- ja mobiiliaihealueiden uutisointiin sekä peli- ja laitetesteihin. Pelien osalta rakastan erityisesti kilpailullisia moninpelejä, mutta niiden ohella pelaan laajasti kaikkien genrejen edustajia. Tietotekniikan ja mobiililaitteiden osalta erityisesti uusia innovaatioita esittelevät laitteet ovat omaan mieleeni.”

Muropaketin uusimmat