UUSIMMAT

The Last Guardianin ja Shadow of the Colossuksen tekijä on kehittämässä uutta suuren luokan peliä

13.09.2018 08:56 | Muropaketin toimitus

The Last Guardian

Kulttipeleistään tunnettu kehittäjä Fumito Ueda on paljastanut japanilaislehden haastattelussa, että hänellä on tekeillä uusi, suuren luokan pelijulkaisu.

Ico (2001), Shadow of the Colossus (2005) ja The Last Guardian (2016) -peleistään tunnetun japanilaiskehittäjä Fumito Uedan huhuttiin jo alkuvuodesta aloittaneen uuden pelin kehityksen, kun hänen perustamansa GenDESIGN-studion sivuilla julkaistiin arvoituksellinen teaser-kuva. Nyt asiasta on saatu vahvistus.

Kuten Game Informer kertoo, että Ueda on paljastanut uuden peliprojektinsa olemassaolon japanilaislehti Gematsun haastattelussa. Samalla selvisi, että kyse ei ole mistään pikkupelistä.

”Se, mitä me nyt teemme, ei tunnu indiepeliltä”, Ueda kertoo. ”Olemme tähtäämässä samaan kokoluokkaan kuin Ico, Shadow of the Colossus ja The Last Guardian.”

Jää nähtäväksi, kuinka pitkään Uedan uutta peliä saadaan tällä kertaa odottaa. The Last Guardian julkistettiin jo vuonna 2008, mutta peli saatiin julkaistua vasta vuonna 2016. Tähän tosin vaikuttivat ongelmat edesmenneen Team Ico -studion ja Sonyn välillä, ja Ueda joko erosi tai hänet erotettiin ennen The Last Guardianin valmistumista.

Talvella klassikoksi muodostunut Shadow of the Colossus julkaistiin PlayStation 4:lle uusintaversiona, joka kuuluu jo nyt vuoden ylistetyimpiin peleihin. Muropaketin arvion voit lukea alta.

Arvostelu: Myös vuoden 2018 Shadow of the Colossus on viiden tähden mestariteos