UUSIMMAT

The Last of Us Part II:n viimeinen kohtaus on jo kuvattu

17.04.2019 09:30 | Muropaketin toimitus

Hittipeli The Last of Usin jatko-osan tuotanto etenee. Pelin julkaisupäivästä ei kuitenkaan yhä vieläkään tiedetä enempää.

Naughty Dogin ylistetty menestyspeli The Last of Us ilmestyi vuonna 2013 ja jatko-osa on ollut tekeillä jo pitkään. Viime vuoden E3-messuilla The Last of Us Part II:sta nähtiin vaikuttava pelikuvatraileri, mutta sen jälkeen kehittäjät eivät ole paljastaneet juuri mitään enempää odotetusta pelistään.

Nyt pääkehittäjä Neil Druckmann on paljastanut pienen yksityiskohdan projektin etenemisestä. Alla olevassa twiitissään hän kertoo, että pelin viimeinen kohtaus on nyt kuvattu.

Tämä ei vielä kerro, ovatko kaikki kuvaukset ohi, mutta Druckmannin aiemmista twiiteistä paljastuu, että ainakin osallaa näyttelijöistä on kaikki kohtaukset jo purkissa. Peli alkaa siis motion capture -osuuksien puolesta olla hyvin pitkällä.

Alkuvuodesta huhuttiin, että The Last of Us Part II näkisi päivänvalon vielä tänä vuonna. Mikäli näin on, tullaan ilmestymispäivä varmasti julkistamaan melko pian. Sony ei kuitenkaan osallistu tänä vuonna E3-messuille, joten voimme vain arvailla, missä yhteydessä julkistus tapahtuisi.