Uusimmat

THQ Nordic vahvisti: Dead Island 2:n kehitys on edelleen käynnissä

26.05.2019 13:20 Muropaketin toimitus

Alun perin vuonna 2014 esitellyn Dead Island 2:n kehitys on edelleen käynnissä. Pelin julkaisupäivämäärästä ei ole edelleenkään tietoa.

Zombiepeli Dead Island 2:ta on odotettu jo vuosia. Viimeksi pelistä puhuttiin vajaa vuosi sitten, kun Deep Silver vahvisti sen kehityksen olevan edelleen käynnissä. Pelistä ei kuitenkaan ole kuulunut sen jälkeen juuri mitään, joten monet ovat menettäneet sen suhteen jo toivonsa.

Nyt THQ Nordicin toimitusjohtaja Lars Wingefors on vahvistanut, ettei useita vuosia kehityksen alla ollutta zombiepeli Dead Island 2:ta ei ole kuitenkaan peruttu, vaan sen kehitystyö on edelleen käynnissä. THQ Nordic kuitenkaan suostu kertomaan kehitystyön edistymisestä tarkempia tietoja vielä tässä vaiheessa. Jää nähtäväksi, onko Dead Island 2 esillä ensi kuussa järjestettävillä E3 2019 -pelimessuilla.

Pelin on kuitenkin määrä ilmestyä Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle, joten sen voi odottaa tulevan ulos ennen seuraavaa konsolisukupolvea.

Muropaketin uusimmat