Uusimmat

Todellista tiedettä: Super Mario Bros -pahiksen koko selvisi Luigin peniksen avulla

20.03.2018 06:46 Muropaketin toimitus

Mario-fanit ovat tehneet mittavaa tieteellistä työtä mittaamalla Bowserin koon Luigin peniksen avulla.

Välillä videopelifanien ”tutkimukset” tuntuvat menevän hieman liian pitkälle. Tällä kertaa tulevaa Mario Tennis Aces -urheilupeliä odottavat fanit ovat tehneet omat päätelmänsä siitä, minkä kokoisia pelihahmot ovat. Apuna laskelmissa käytettiin Luigin penistä.

Nintendo julkaisi jokin aika sitten Mario Tennis Acesia mainostavan kuvan tennistä pelaavasta Luigista, jonka haarovälissä pilkottaa hienoinen kohouma. Oletetun peniksen koko täytyi totta kai laskea, joten Twitter-käyttäjä Mithrilbowtie vertasi kohoumaa Luigin kädessä olevaan tennismailaan. Tennismailan kooksi voidaan olettaa noin 70 cm, joka vastaa kuvassa noin 300 pikseliä. Tällöin Luigin 40 pikselin kokoisen pullistuman kooksi saadaan noin 10 cm.

Kotakun mukaan Mithrilbowtie käytti matematiikkaa myös muiden pelihahmojen mittaamiseen. Tällöin esimerkiksi hurjan ulkomuodon omaavan Bowserin kooksi saadaan vain noin 120 cm. Yhtäkkiä pikkulapsen kokoinen hirviökilpikonna ei kuulostakaan enää yhtä pelottavalta.

Muropaketin uusimmat