Uusimmat

Toimintaklassikko Zone of the Enders 2 saapuu PS4:lle ja PC:lle syksyllä – Tältä näyttää oudosti nimetty uudelleenjulkaisu

15.05.2018 13:23 Muropaketin toimitus

PlayStation 2:lle 15 vuotta sitten julkaistu Zone of the Enders: The 2nd Runner julkaistaan syyskuussa entistä ehompana PlayStation 4:lle sekä PC:lle.

Konamin mecha-taistelupelit Zone of the Enders (2001) ja Zone of the Enders: The 2nd Runner (2003) saivat HD-päivitykset jo edellisellä konsolisukupolvella, mutta jälkimmäinen on saamassa vielä uuden kasvojenkohotuksen. Hämmentävästi nimetty Zone of the Enders: The 2nd Runner M∀rs julkistettiin jo viime vuonna, mutta nyt se on saanut myös julkaisupäivän.

Eurogamer kertoo, että Metal Gear -kehittäjä Hideo Kojiman aikanaan tuottama toimintapeli saapuu PC:lle ja PlayStation 4:lle 6. syyskuuta. Pelin ehostettu versio tukee muun muassa 4K-resoluutiota, mutta yllättävin lisäys on ensimmäisen persoonan VR-moodi, joka toimii molemmilla alustoilla, ja jossa voi läpäistä koko pelin VR-laitteiden avulla. VR-muotoon tarjotaan myös lisäherkkuja, kuten 3D-galleria.

Alta näet Zone of the Enders: The 2nd Runnerin uuden version trailerin, jolla vertaillaan pelikuvaa alkuperäiseen sekä aiempaan HD-käännökseen. Videon alla olevasta twiitistä näet myös PS4-version kansikuvituksen.

Muropaketin uusimmat