Uusimmat

Toimittajan puheenvuoro: Kriitikon ikuisuuskysymys, eli kuinka kauan peliä pitäisi pelata arvostelua varten?

25.08.2019 10:00 Tuukka Hämäläinen

Ei ole mitään yleistä käytäntöä siitä, kuinka paljon toimittajat panostavat peliarvosteluiden kirjoittamiseen. Läpinäkyvyys ja rehellisyys ovat parhaat periaatteet, kirjoittaa Tuukka Hämäläinen puheenvuorossaan.

Elokuva-arviot tehdään yleensä yhden katselukerran perusteella, ja kirja-arvostelua varten luetaan yleensä kirja kerran läpi. Levyarvioita varten taas albumi kuunnellaan tyypillisesti muutamaan kertaan. Nämä ovat intuitiivisia ja käsittääkseni aika yleisiä käytäntöjä kriitikoiden parissa. Peliarvostelu on kuitenkin toista maata. Pelien kesto, haastavuus ja sisältö vaihtelevat nimittäin erittäin paljon.

Kun puhumme peleistä, voimme tarkoittaa mitä tahansa kahdessa tunnissa läpäistävästä Transferencesta (2018) aina keväällä ilmestyneeseen The Division 2:een, jota kriitikkomme pelasi 52 tuntia ennen arvion kirjoittamista. Joihinkin peleihin voi siis upottaa todella paljon aikaa, ja kuten Days Gone jälleen keväällä osoitti, pelkän tarinankin läpäisy voi viedä kymmeniä ja kymmeniä pelitunteja.

Sisältö voi vaihdella myös vaikeuden kannalta. Vaikkapa Tetris Effectiä (2018) en olisi voinut pelata paljon kauempaa, sillä oma taitotasoni tuli auttamatta vastaan muutaman tunnin jälkeen.

Sitten ovat vielä bugit ja tekniset ongelmat: esimerkiksi viime vuotinen We Happy Few jäi kollegaltani kesken juuri tästä syystä.

Tällä luettelollani yritän sanoa, että peliarvion tekemiseen liittyy monia haasteita ja mahdollisia ongelmakohtia, joita elokuvien, kirjojen ja levyjen arvostelemiseen ei yleensä liity. Levyn kuunteleminen on harvoin teknisesti mahdotonta, ja kirjat eivät enimmäkseen ole niin haastavia, etteikö niitä osaisi lukea loppuun asti. Ja 25-tuntisia elokuvia ei tietääkseni ole olemassa.

Kaiken tämän vuoksi kriitikkona joutuu toistuvasti kysymään itseltään, paljonko peliarvosteluun panostaisi? Kuinka paljon juuri tätä peliä on pakko pelata, ennen kuin osaa sanoa siitä mitään mielekästä? Asiaan vaikuttaa tietysti myös deadline, sillä peliarviot pyritään julkaisemaan melko pian julkaisun jälkeen, parhaassa tapauksessa jo ennakkoon.

Mitään yksinkertaista ja tyhjentävää vastausta kysymyksiin ei tietenkään ole. Lyhyet parin-kolmen tunnin indiepelit pyrin useimmiten läpäisemään joka tapauksessa, mutta kymmenenkin tuntia voi joskus olla haaste. Mihin rajan siis vetäisi?

Oma filosofinen vastaukseni on, että pelatessa tulee vastaan jonkinmoinen saturaatiopiste, jonka jälkeen pelistä ei enää paljastu uutta ja kaikki tuntuu aiemman variaatiolta. Tämä piste voi hyvin tulla vastaan jo ennen tarinan tai pääkampanjan loppua, kuten vaikkapa Days Gonen kohdalla kävi. Peli alkaa siis jossain määrin toistaa itseään, ja siinä vaiheessa voi sanoa nähneensä suunnilleen kaiken mitä peli tarjoaa.

Yksinkertaisemmin voisi sanoa, että peliä on pelannut tarpeeksi sitten, kun on saanut selkeän käsityksen siitä, millainen se on. Tämä on kuitenkin aika epämääräisesti sanottu.

Läpinäkyvyys onkin pelikritiikissä tärkeämpää kuin filosofiset periaatteet. Muropaketin arvioissa olemme jo pitkään kertoneet suoraan, kuinka paljon peliä on arviota varten pelattu. Tämä kertoo pelaajille helposti sen, millaiseen panostukseen kriitikon näkemys perustuu. Jos esimerkiksi pelaat itse verkkoräiskintöjä intohimoisesti, mutta kriitikko pelannut uutukaista vain viisi tuntia, tiedät heti kättelyssä kuinka suhtautua arvosteluun.

Ja kriitikon avoimuuteen kuuluu tietysti muutakin. Omasta mielestäni on hyvä tuoda näkyviin vaikkapa omien pelitaitojensa rajat tai oma kokemus saman pelisarjan tai lajityypin parissa, jos nämä asiat vaikuttavat arvioon.

Avoimuus ja läpinäkyvyys lisää peliarvostelun hyödyllisyyttä lukijalle, mistä arvosteluissa pohjimmiltaan on kysymys. Toisin kuin voisi luulla, me kriitikot emme halua vain päteä ja pönkittää egoamme julistamalla kuolemattomia totuuksia peleistä. Tästä on tarkoitus olla myös hyötyä.

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat