Uusimmat

Toimittajan puheenvuoro: Videopelien loottilaatikot ovat lapsille suunnattua uhkapeliä – mutta siinä ei ole mitään uutta

21.09.2018 09:00 Tuukka Hämäläinen

Useissa valtioissa viranomaisten tutkimuksen kohteeksi päätyneet loottilaatikot ovat herättäneet keskustelua siitä, onko yhä suositumpi pelimekanismi oikeastaan uhkapeliä, joka on suunnattu jopa alaikäisille. Sitäkin se voi pahimmillaan olla, mutta asia ei ole varsinaisesti uusi. Ideassa on jotain kovin tuttua…

Helsingin Sanomat kertoi viikko sitten, että Suomen Poliisi on aloittanut selvityksen digitaalisten pelien suosituista loot boxeista. Pelimaailmaa seuraavalle tämä ei tullut yllätyksenä, sillä loottilaatikot ovat joutuneet viranomaisten tutkimusten kohteeksi jo useissa maissa, muun muassa Australiassa ja Belgiassa.

Loottilaatikoiden (tai ”yllätyslaatikoiden”, jos niin halutaan sanoa) ongelma on pähkinänkuoressa tämä: laatikon ostaessaan ei tiedä, mitä se sisältää. Erilaisten sisältöjen todennäköisyydet ovat käytännössä vain pelikehittäjien tiedossa, joten suosittu pelimekaniikka on käytännössä uhkapeliä, määritelmästä riippuen.

Aivan äskettäin loottilaatikot olivat jälleen otsikoissa australialaisen tutkimuksen johdosta, jossa psykologit Aaron Drummond ja James Sauer selvittivät, kuinka tarkasti loottibokseja sisältävät pelit täyttävät uhkapelien määritelmän. Heidän selvityksensä (joka on luettavissa ainakin The Conversationin kautta) päätyy käytännössä siihen, että 22:sta tutkitusta pelistä vajaa puolet, 45%, täyttää kaikki uhkapelaamisen psykologiset kriteerit.

Lisäksi viisi peliä täyttävät myös useissa maissa käytössä olevan uhkapelin lainopillisen kriteerin, eli sen, että arpomalla voitettuja palkintoja voi vaihtaa rahaksi.

Nämä pelit, muun muassa FIFA 18 ja Madden NFL 18, eivät itsessään salli rahanvaihtoa pelaajien kesken ja se suorastaan kielletään, mutta koska loottilaatikoista saatua sisältöä voi vaihtaa pelaajien kesken, on kauppaamiseen tarjolla kolmannen osapuolen tarjoamia palveluita. Lisäksi PlayerUnknown’s Battlegrounds sallii loottiboksivoittojen myymisen Steamin kauppapaikalla.

Ongelma on kahtaanlainen: Ensinnäkin, loottilaatikoiden käytännöt täyttävät uhkapelin määritelmän ilman uhkapelaamiseen vaadittua lupaa. Toiseksikin, loottilaatikoita ja niitä sisältäviä pelejä markkinoidaan lapsille, sillä useiden näiden pelien ikärajat ovat hyvin matalia.

Drummondin ja Sauerin peliarvioihin pohjaavan laskelman mukaan loottilaatikoita sisältäviä pelejä on on myös julkaistu viimeisen parin vuoden aikana selvästi aiempaa enemmän. Boksien määrä digitaalisissa peleissä on siis lisääntynyt, mutta oikeasti uudesta ilmiöstä ei ole kysymys.

Kun nimittäin asiaa miettii, niin kuinka keräiltävät jääkiekkokortit tai vaikkapa 1990-luvun lopulla ilmestynyt Pokémon-keräilykorttipeli oikeasti eroavat loottibokseista?

Jos tarkastelee keräilykorttien myyntiä Drummondin ja Sauerin käyttämän, Griffithin uhkapelimallin mukaan, ovat yhtäläisyydet päivänselvät: kun keräilykortteja ostetaan, vaihtaa oikea raha omistajaa, eikä ostaja tiedä tarkalleen mitä on saamassa. Kyse on tuuripelistä, jossa todennäköisyydet (tiettyjen korttien yleisyys) on vain julkaisijan tiedossa, ja korttipakettikin (boosteri) valitaan sattumanvaraisesti.

Griffithin malli saadaan täyteen kun todetaan vielä, että rahanmenolta välttyy, jos jättää kortit ostamatta, ja että sattumanvaraisesti saadut kortit antavat kilpailuedun, tietysti huono-onnisten kustannuksella. Keräilykorttipelissä tämä tarkoittaa tietysti parempia kortteja (kuten voimakkaampia Pokémoneja), ja pelkkien keräilykorttien tapauksessa se merkitsee parempaa ja kattavampaa kokoelmaa kuin kaverilla.

En ole mikään lakipykälien asiantuntija, mutta keräilykortit näyttäisivät täyttävän myös loottibokseissa kritisoidun lainopillisen uhkapelivaatimuksen. Jääkiekkokortteja samoin kuin Pokémon-kortteja voi nimittäin vaihtaa ja myydä vapaasti, minkä lyhytkin katsaus Huuto.nettiin tai Ebayhin selvästi osoittaa. Niillä on siis rahallista arvoa.

Ja tietysti, keräilykortteja ja keräilykorttipelejä markkinoidaan erityisesti lapsille. Itsekin pelasin lapsena ja nuorena Pokémon-korttipeliä (ja myöhemmin Mythosta, War Cryta, Call of Cthulhua), jonka jakelumekaniikka oli täysin sama kuin loottibokseissa. Tai oikeastaan pahempi, sillä keräilykorttipeleissä saattaa joutua ostamaan runsaasti kortteja ennen kuin voi ylipäätään pelata mielekkäästi, minkä Star Wars -keräilykorttipeli osoitti minulle aikanaan kantapään kautta.

Loottibokseja sisältäviä digitaalisia pelejä voi sentään lähtökohtaisesti pelata ostamatta yhtäkään laatikkoa. Pelasin itse esimerkiksi Call of Duty: WWII -peliä viime vuonna noin 50 tuntia ostamatta oikealla rahalla ensimmäistäkään boksia.

En yritä tällä tekstillä sanoa, että jos loottilaatikoiden myyntiä rajoitetaan, tulee samalla rajoittaa myös keräilykorttien myyntiä. Asiasta keskustellessa niiden samankaltaisuudet ja erot on kuitenkin hyvä huomata, erityisesti kun puhutaan lapsille suunnatusta tuotteesta. Drummondin ja Sauerin mukaan uhkapelitaipumusten kehittymiselle ovat alttiita juuri nuoret.

Tässä kohtaa on myös mahdotonta lähteä kovin varmasti arvailemaan, kuinka loottilaatikoiden tapaus ratkeaa eri puolilla maailmaa tai peliteollisuudessa ylipäätään. Kritiikkiä laatikot ovat saaneet valtavasti, mutta eivät selvästikään tarpeeksi, jotta sillä olisi vielä pysyviä seurauksia.

Alkuvuodesta Game Developers Conferencen yhteydessä teetettiin kysely, johon vastasi yli 4000 pelikehittäjää. Heistä 11% kertoi työstävänsä parhaillaan peliä, johon tulee “maksullisia tavaralaatikoita”. Tämän perusteella loottilaatikot eivät siis ole katoamassa mihinkään aivan hetkessä.

Vaikka arvailu on melko turhaa, veikkaisin kuitenkin, ettei pelkkä pelaajakunnan kritiikki riitä poistamaan loottibokseja peleistä. Nykytilanteessa pelien suuria kehityskustannuksia joudutaan joka tapauksessa kattamaan erilaisilla mikromaksuilla. Sen sijaan, jos tarpeeksi moni valtio rajoittaa tuntuvasti loottilaatikoiden jakelua tai kieltää sen kokonaan, aletaan niistä varmaankin luopua.

Mutta mitä loottilaatikoiden poistaminen tarkoittaisi budjettien ja pelikehityksen kannalta?

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat