Uusimmat

Toimittajan puheenvuoro: Nämä viisi asiaa pelivuodesta 2018 tullaan muistamaan

28.12.2018 12:21 Tuukka Hämäläinen

Pelimaailmassa vuotta 2018 ovat määrittäneet muun muassa esports, loottilaatikot ja pelialan monet kohut. Toimittajamme kokosi vuoden suurimmat ilmiöt.

Vuosi 2018 pian takana – luojan kiitos. Tähän vuoteen on mahtunut pelimaailmassa paljon positiivista, mutta myös melkoista myllerrystä, mikä ei toki pääty siihen, että vuosiluku päivämäärässä vaihtuu. Vuodenvaihteessa on kuitenkin hyvä hetki katsoa taaksepäin kaikkeen, mitä kuluneen vuoden aikana onkaan tapahtunut.

Tässä siis viisi pelimaailman ilmiötä, jotka ainakin tulemme vuodesta 2018 muistamaan.

1) Suomelle esports-voittojen vuosi

Heti kärkeen on todettava, että elektroninen urheilu on tänä vuonna nostanut entisestään profiiliaan ainakin Suomessa. Esports-vuoden tähtihetkiä olivat esimerkiksi Joona ”Serral” Sotalan historiallinen StarCraft II -maailmanmestaruus, HAVU Gamingin mestaruus Counter-Strike: Global Offensivessa, sekä G2 Esportsin hiljattainen voitto Rainbow Six Siege -turnauksessa – noin muutaman mainitakseni.

Saavutusten myötä onkin selvää, että kotimainen esports on nyt vahvassa nosteessa. Toivottavasti elektronisen urheilun arvostus jatkaa samalla nousuaan ja alalle saadaan yhä enemmän toimijoita sekä toimivia, kannustavia tukijärjestelmiä.

Vuoden aikana julkaistiin myös Suomen ensimmäinen esportsia käsittelevä kirja, jonka kirjoittajan Otto Röngän haastattelun voit lukea tästä. Alta voit lukea myös toimittajamme kesällä julkaistun puheenvuoron esportsista.

Toimittajan puheenvuoro: Esports muuttui ajan tuhlauksesta huippu-urheiluksi ja miljoonabisnekseksi

2) Pelialan työolot

Yksi vuoden kuumimmista perunoista on ollut pelikehittäjien työolosuhteet eri studioilla. Huomiota herättävin tapaus on tietysti League of Legendsistä tunnetulta Riot Games -studiolta paljastunut seksistinen ja seksuaalista ahdistelua vaientava työkulttuuri, joka poiki jo oikeushaasteenkin. Variety kertoi myös joulukuun puolivälissä, että törkeästä käytöksestä syytetty Riot Games -pomo on laitettu kahden kuukauden palkattomalle lomalle ja ”koulutukseen” tekojensa vuoksi.

Aiemmin tänä vuonna myös hittistudio Quantic Dream sai osakseen ansaittua kritiikkiä, kun suuret ranskalaismediat raportoivat studiolla rehottavasta rasismista ja toksisesta työpaikkakulttuurista. Tämäkin tapaus poiki oikeuskäsittelyn, jonka studio hävisi.

Hittipeli Red Dead Redemption 2:n julkaisun kynnyksellä taas raportoitiin myös hankalista työoloista Rockstar Gamesilla. Raskaista ylitöistä kertovat raportit (kuten tämä Kotakun juttu) vain jäivät pahasti yleisen RDR 2 -pöhinän jalkoihin pelimediassa.

Vaikka raportit ovat karua luettavaa, on upea asia, että työoloista eri pelistudioilla puhutaan ja vuosia vaietut ongelmat tulevat päivänvaloon. Tämä keskustelu on kuitenkin varmasti kaikkea muuta kuin ohitse. Tuoreimpana käänteenä Eurogamer kertoo, että Isossa-Britanniassa on juuri perustettu IWGB-ammattiliiton alle uusi pelialan jaosto, jonka tavoitteena on parantaa peliteollisuuden työoloja.

3) Kiista loottilaatikoista

Loot boxeista on puhuttu pelialalla jo pitkään, etenkin reilu vuosi sitten Star Wars: Battlefront 2:n julkaisun aikoihin. Silloin keskustelu velloi kuitenkin loottilaatikoilla rahastamisessa ja käytäntöjen reiluudessa kuluttajaa kohtaan. Tänä vuonna kädenvääntö on siirtynyt viranomaistasolle: useissa valtioissa tutkitaan parhaillaan sitä, ovatko loottilaatikot laillisia ja määritelläänkö ne uhkapeliksi. Myös Suomen poliisi aloitti syksyllä selvityksen asiasta.

Tällä hetkellä loottilaatikot ovat kuitenkin tietääkseni sallittuja vielä kaikkialla, eikä auta muuta kuin seurata, kuinka tilanne kehittyy. Kyse on pelialan rahoituksen kannalta suuresta kysymyksestä, sillä erään analyysin mukaan loottilaatikot tuottavat tämän vuoden aikana jo 30 miljardia dollaria. Eipä ihme, että jopa USA:n hallinnon kerrotaan ryhtyneen asiaa tutkimaan.

Kirjoitimme vuoden aikana myös kaksi puheenvuoroa, jotka liittyivät loottilaatikoihin ja mikromaksuihin:

Toimittajan puheenvuoro: Pelistudioiden ahneus pilaa nyt parhaatkin AAA-luokan videopelit

Toimittajan puheenvuoro: Videopelien loottilaatikot ovat lapsille suunnattua uhkapeliä – mutta siinä ei ole mitään uutta

4) Fyysinen pelijulkaisu tekee kuolemaa

Kirjoitin tästä aiheesta laajemman puheenvuoron kuukausi sitten, mutta en voi olla mainitsematta sitä uudelleen. Syksyn aikana ainakin Call of Duty: Black Ops 4 sekä Fallout 76 ovat saaneet niin suuret pakolliset ensipäivitykset, ettei fyysisen pelilevyn ostamalla enää käytännössä säästä lainkaan kovalevytilaa verrattuna digitaaliseen versioon. Spyro Reignited Trilogy meni jopa niin pitkälle, ettei pelilevy edes sisällä pelitrilogian kahta jälkimmäistä osaa kokonaan, vaan pelaaja joutuu lataamaan osan peleistä joka tapauksessa.

Fyysisen pelimyynnin alati laskiessa nämä tuoreimmat AAA-pelien esimerkit vain alleviivaavat sitä, että fyysinen pelijulkaisu muuttuu pian turhaksi ja kannattamattomaksi, niin pelaajille kuin julkaisijoillekin. Ei siis mikään ihme, että suurista julkaisuista myydään jo nyt Collector’s Edition -keräilyversioita, jotka eivät sisällä lainkaan itse peliä.

5) Pelisensuuri murroksessa

Yksinkertaistaen voisi väittää, että pelejä on jo pitkään (tai jopa aina?) muokattu hieman eri markkina-alueille. Kuluneen vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut useampia muutoksia siinä, kuinka pelien sensuuriin suhtaudutaan.

Ensimmäinen ja selkein on se, että kesällä PC-tietokoneiden merkittävin pelijakelupalvelu Steam käytännössä luopui sensuurista, ja alustalla alettiin sallia melkein millainen tahansa materiaali, osa vain suljetaan ikärajan taakse. Tämä mahdollisti esimerkiksi kauhupeli Agonyn sensuroimattoman version julkaisun, sekä hentai-peli Negligee: Love Storiesin julkaisun. Jälkimmäinen kuitenkin osoitti, että palvelun avoimuus vain ajaa sensuurin toisiin käsiin: seksipeli nimittäin kiellettiin heti 28:ssa maassa viranomaisten toimesta.

Steam on kuitenkin hieman kääntänyt kelkkaansa kesän jälkeen. Joulukuun alulla Kotaku nimittäin kertoi, että palvelussa aletaan jatkossa kieltää kaikki seksipelit, joissa esiintyy nuoria tai nuoren näköisiä hahmoja.

Toinen ja hieman erikoisempi linjanmuutos on näkynyt Sonyn toiminnassa, Japanin ja länsimaisten pelimarkkinoiden välillä. Keväällä yhtiö nimittäin esti aiemmin Japanissa julkaistun Omega Labyrinth Z -roolipelin julkaisun länsimaissa seksuaalisen sisällön johdosta, ja syksyllä puolestaan Senran Kagura Burst Re:Newal -pelin härskein pelimuoto poistettiin PS4-versiosta. Vaikuttaakin siltä, että erot Japanissa ja länsimaissa julkaistavien pelien seksuaalisen sisällön suhteen ovat ennestään korostumassa.

Saksassa puolestaan pelisensuuri on viimeinkin höllentynyt. Nyt peleihin suhtaudutaan ensi kertaa tasavertaisesti muiden taiteiden rinnalla, ja peleissä saadaan jopa luvan kanssa näyttää hakaristejä ja muita natsisymboleja.

Ei siis voi tyhjentävästi sanoa, että pelien sensuuri olisi kiristymässä tai höllentymässä, mutta muutostilassa se näyttää olevan monella tapaa.

 

Toimittajan puheenvuoro -juttusarja siirtyy tämän kirjoituksen myötä muutaman viikon talvilomalle, ja palaa helmikuussa 2019.

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat