Uusimmat

Totta se on: The Outer Worldsin voi läpäistä tappamatta ketään, jopa korkeimmalla vaikeusasteella

12.11.2019 09:48 Muropaketin toimitus

Pelistreameri onnistui läpäisemään Obsidianin uuden toimintaroolipelin täysin pasifistisesti, vaikka ongelmia se tuottikin.

Lokakuun lopussa ilmestynyt The Outer Worlds tarjoaa valtavasti valinnanvapautta pelaajille, ja kehittäjät ovat jopa vahvistaneet, että käytännössä kaikki pelimaailman hahmot voi halutessaan pistää hengiltä. Kuinka ollakaan, peli tarjoaa mahdollisuuden myös täysin väkivallattomaan pelaamiseen.

VG24/7 kertoo nimittäin, että pelistreameri Kyle Hinckley onnistui läpäisemään koko pelin tappamatta yhtäkään pelihahmoa. Pasifistinen pelisuoritus kesti yli 25 tuntia, mutta lopulta se onnistui, vaikka Hinckley pelasi korkeimmalla vaikeusasteella.

Pelin päätehtävät voi enimmäkseen läpäistä väkivallattomasti, mutta muutamassa kohdassa Hinckley joutui turvautumaan kikkailuun. VG24/7:n mukaan esimerkiksi eräälle pakolliselle tietokonepäätteelle oli erittäin haastavaa päästä saamatta vihollisia kimppuunsa, mutta aikaa hidastavalla erikoiskyvyllä sekin onnistui.

Alta näet ensimmäisen pelivideon Hinckleyn pitkästä videosarjasta.

Muropaketin uusimmat