Uusimmat

Trokarit haalivat enemmän PlayStation 5 -konsoleita kuin monet jälleenmyyjät: “Tiesimme muita aiemmin, missä niitä myydään”

24.11.2020 18:42 Muropaketin toimitus

PlayStation 5:n heikko saatavuus on saanut aikaan sen, että monet ovat ostaneet lukuisia konsoleita, jotta niiden jälleenmyynnistä saisi mahdollisimman hyvän hinnan.

Isossa-Britanniassa sijaitseva PlayStation 5 -trokariryhmä on onnistunut hankkimaan noin 3500 pelikonsolia, ja tarkoituksena on myydä niitä mahdollisimman kalliilla eteenpäin. Määrä on suurempi kuin mitä monilla isoilla jälleenmyyjillä on ollut varastossa. Sonyn uutta pelikonetta on ollut hyvin vähän myynnissä, ja sitä kaupitellaan myös Suomessa varsin korkeaan hintaan useilla yksityishenkilöille suunnatuilla kauppa-alustoilla.

Isobritannialainen CrepChiefNotify-sivusto myy kuukausihintaista palvelua, jonka hankkineille ilmoitetaan välittömästi, kun PlayStation 5 tulee myyntiin. Sivuston ylläpitäjät käyttävät ns. botteja, jotka tarkkailevat sitä, milloin konsoleita tulee saataville. Eräs sivuston työntekijä on kertonut, että CrepChiefNotify on onnistunut löytämään pelikonsoleita juuri näiden bottien avulla, jolloin tieto myynnin aloittamisesta on tullut ilmi ennen kuin se on virallisesti paljastettu.

Suomessa on mahdollista hankkia PlayStation 5 vielä tämän vuoden puolella, sillä Prisma on tuomassa myyntiin vielä uuden erän konsoleita.

Asiasta kertoo Business Insider -sivusto.