Uusimmat

Tuleva Hitman-televisiosarja poikkeaa ainakin yhdessä asiassa merkittävällä tavalla alkuperäisistä peleistä

23.03.2021 07:01 Muropaketin toimitus

Derek Kolstad on paljastanut tulevan Hitman-sarjan poikkeavan yhdellä merkittävällä tavalla monien rakastamasta pelisarjasta.

John Wick -luoja ja tulevan Hulu-sarjan käsikirjoittaja kertoi Colliderille tuoreessa haastattelussa, että sarjassa nähtävä salamurhaaja ei ole pelien päähenkilön tapaan kalju – ainakaan aluksi.

”Sarja esittelee hahmon, joka muistuttaa hyvin paljon peleistä nähtävää palkkamurhaajaa, mutta hänellä on hiukset. Hän on itsenäinen. Hänellä on käsittelijä ja elämä. Hän on hyvin tyypillinen 70-80-lukujen salamurhaaja, joista olemme lukeneet. Mutta jossain vaiheessa hän saa keikan, joka paljastaa, ettei hän ole oikeastaan tehnyt yhtään omaa päätöstä. Kauden päätteeksi hän katsoo itseään peilistä ja löytää ihostaan viivakoodin”, Kolstad avaa käsikirjoitustaan.

Hän jatkaa, että hahmosta on täytynyt tehdä pelisarjaa syvällisempi, sillä kuka seuraisi muuten ilmeetöntä salamurhaajaa. Hänen mukaansa peleissä hahmon sisälle ei juurikaan päästy.

Sarjan julkaisusta ei kuitenkaan ole vielä sen enempää tietoa, sillä Kolstad itsekään ei ole tietoinen, milloin Hitman-sarjan kuvaukset käynnistyvät. Toistaiseksi siltä puuttuu myös vetäjä, sillä Kolstad ei ole itse halunnut ottaa pestiä niskoilleen.