Uusimmat

Tulevassa Sonic-pelissä joudutaan sietämään tätä Hoobastankin teemabiisiä

07.07.2017 22:45 Muropaketin toimitus

2000-luvun alkupuolen hittiyhtye Hoobastank on tehnyt Sonic Forcesille teemakappaleen, joka kantaa nimeä Fist Bump.

Loppuvuoden aikana tullaan julkaisemaan peräti kaksi Sonic-peliä. Segan maskotiksi muodostunut sininen pikasiili palaa ensin retrotyylisessä Sonic Maniassa, joka julkaistaan jo elokuun puolivälissä PC:lle, PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja Nintendo Switchille. Myöhemmin syksyllä taas saapuu uusi kolmiulotteinen Sonic-seikkailu Sonic Forces, josta vastaa Segan virallinen Sonic Team -studio.

Nyt Polygon kertoo, että Sonic Forces tulee sisältämään virallisen teemakappaleen, ja siitä vastaa 2000-luvun alkupuolen hittiyhtye Hoobastank. Kappale kantaa nimeä Fist Bump, ja siitä voi kuunnella näytteen alta.

Aiemmin keväällä kerroimme, että Sonic Forces tulee ensimmäisenä Sonic the Hedgehog -sarjan pelinä tarjoamaan pelaajille mahdollisuuden suunnitella oman pelihahmonsa. Peli ilmestyy myöhemmin tänä vuonna samoille alustoille kuin Sonic Maniakin, mutta pelin julkaisupäivää ei ole paljastettu.