Uusimmat

Twitch ryhtyi oikeustoimiin pornoa streamanneiden trollien takia

18.06.2019 08:49 Muropaketin toimitus

Valven korttipeli Artifactin nimessä pornoa ja animea streamanneet trollit saavat oikeushaasteen niskaansa, jahka heidät tunnistetaan.

Keväällä pelistreamauspalvelu Twitch joutui laajan trollihyökkäyksen kohteeksi, kun useat käyttäjät perustivat kanavia Valven korttipeli Artifactille omistettuun kategoriaan. Näillä kanavilla streamattiin kuitenkin käyttöehtojen vastaista materiaalia, esimerkiksi pornoa ja animea. Streamaajat käyttivät lisäksi botteja välttääkseen kanavien sulkemisen.

Nyt Kotaku kertoo, että Twitch on ryhtynyt oikeustoimiin hyökkääjiä vastaan. Twitchin kerrotaan tehneen valituksen, jossa käyttäjiä syytetään käyttöehtojen rikkomisesta, petoksesta ja tekijänoikeusrikkomuksista.

Laajasta hyökkäyksestä sovittiin Discord-kanavilla, ja kyse oli siis koordinoidusta toiminnasta. Tekijöitä ei kuitenkaan ole vielä tunnistettu, joten suoralta kädeltä heitä ei voida haastaa oikeuteen.

Twitchin mukaan trollikanavilla lähetettiin pornon ja tekijänoikeuslain alaisten elokuvien lisäksi myös rasistista, misogynistista ja väkivaltaista videomateriaalia. Twitchin kautta streamattiin jopa videota Christchurchin maaliskuisesta moskeijaiskusta.

Kotakun mukaan trollistreamit Artifactin nimissä ovat jatkuneet laajemman hyökkäyksen jälkeenkin. Vielä eilen maanantaina seitsemästä pelistreamista kolme oli trollikanavia.