Uusimmat

Ubisoft pahoittelee Assassin’s Creed Valhallaan jäänyttä loukkausta – lupaa korjata asian tulevissa päivityksissä

12.11.2020 11:19 Muropaketin toimitus

Assassin’s Creed Valhallaan on jäänyt ableistista kieltä erään hahmon taustatarinaan, jonka Ubisoft on luvannut korjaavansa.

Yhtiö pahoitteli asiaa virallisella Twitter-tilillä, kun yksi pelin etukäteen saanut sisällöntuottaja nosti tekstinpätkän esille. Teksti kohdistuu yhden pelistä löytyvän henkilön taustatarinaan, jonka mukaan tämä häpeää omaa palanutta naamaansa ja pyrkii peittelemään sitä. Lisäksi hän suuntaa siitä syntyvän vihan väkivallantekoihin.

Ubisoft ei paljastanut tarkemmin, miten yhtiö aikoo korvata tekstin, mutta kertoi muutoksen tapahtuvan tulevien päivitysten aikana.

Lue myös: Arvostelu | Assassin’s Creed: Valhalla on massiivinen viikinkiseikkailu, jonka parissa viettää mielellään 60 tuntia, vähintään