Uusimmat

Ubisoftin avoimen maailmaan uutuuspeli on pelattavissa vuorokauden ajan täysin ilmaiseksi

12.10.2021 08:00 Muropaketin toimitus

Ubisoftin massiivimoninpeli Riders Republic on pelattavissa seuraavan vuorokauden ajan ilmaiseksi.

Kampanja on voimassa ainoastaan pelin PC-versioon, jonka käyttäjät voivat käydä lataamassa itselleen Ubisoftin kotisivuilta. Peli avautuu pelattavaksi kello 10:00 Suomen aikaan ja on pelattavissa aina 13. lokakuuta kello 10:00 asti.

Pelattavan osalta tarjolla on kaikki viisi eri uraa, joita voi testata niin yksin kuin kavereiden kanssa. Myös kaikki moninpelimuodot ovat tarjolla.

Riders Republic on valtava avoimen maailman extreme-urheilupeli, jossa pelaajat ottavat kisaa muun muassa lasketellen, pyöräillen, lentorepuin ja liitopuvuin toisiaan vastaan seitsemässä Yhdysvaltain ikonisessa kansallispuistossa.

Peli julkaistaan virallisesti 28. lokakuuta PC:n lisäksi PlayStation- ja Xbox-konsoleille.

Muropaketin uusimmat