Uusimmat

Uncharted tuskin jatkuu enää ikinä, vannoo pelin ääninäyttelijä

23.04.2019 21:22 Muropaketin toimitus

Nathan Draken ääninäyttelijä on todennut, ettei Uncharted 5 tule koskaan näkemään päivänvaloa.

Uncharted-pelien päähenkilö Nathan Drakelle äänensä lainannut Nolan North on kertonut haastattelussa, ettei pelisarja tule jatkumaan. Nolan on esittänyt seikkailija Drakea vuodesta 2007 asti, ja Uncharted 4: Thief’s End (2016) tulee jäämään suositun sarjan viimeiseksi Nathan Drake -julkaisuksi.

Kaksi vuotta sitten julkaistiin Uncharted: The Lost Legacy, jossa seikkaili Draken sijaan Chloe Fraser ja Nadine Ross.

Nolan sanoo, että vaikka monet varmasti haluavat nähdä viidennen Unchartedin, se tuskin toteutuu. Hän mainitsee olleensa innostunut peleistä heti ensimmäisestä Unchartedista saakka, mutta vasta neljännen pelin aikoihin hän alkoi pohtia, ettei uusia pelejä enää tule.

Ääninäyttelijä lausuu, ettei kukaan halua pilata onnistuneen pelisarjan mainetta tekemällä sellaisen pelin, joka ei enää tunnu mielenkiintoiselta ja tuoreelta.

Asiasta uutisoi Videogamer-sivusto.