Uusimmat

Uusi video esittelee, miltä tekeillä oleva System Shockin uusintaversio nyt näyttää

08.11.2017 14:13 Muropaketin toimitus

System Shock

Nightdive Studios on julkaissut videopäivityksen System Shockin uusintaversion kehityksestä. Videolla esitellään muun muassa pelimaailmaa ja vihollisten kuolemia.

Vuonna 1994 ilmestynyt System Shock on kiistaton klassikkopeli, josta on ilmestynyt myös paranneltu Enhanced Edition pari vuotta sitten. Tekeillä on kuitenkin myös kokonainen uusintaversio, josta vastaa peliremasterointeihin erikoistunut Nightdive Studios.

Nyt kehittäjät ovat julkaisseet videopäivityksen projektin edistymisestä, kertoo PC Gamer. Alla olevalla videolla kehittäjät kertovat projektista, ja esittelevät parhaillaan tekeillä olevia pelin osia. Esimerkiksi kuuden minuutin kohdalla esitellään, kuinka pelin mutanttiviholliset voi jäädyttää, ja kuinka ne sitten särkyvät.

System Shockin uusintaversiolla ei ole vielä virallista julkaisupäivää, mutta sen on uumoiltu ilmestyvän ensi vuonna. Peli on kerännyt budjettinsa joukkorahoituskampanjoilla, jotka ovat saaneet tähän mennessä kokoon jo lähes 1,5 miljoonaa dollaria. Lisätietoja pelistä löytyy projektin Backerkit-sivulta.