Uusimmat

Uusimmat Tomb Raider -pelit ovat olleet menestyksiä myyntilukujen valossa – yli 18 miljoonaa myytyä kopiota

28.11.2017 20:20 Muropaketin toimitus

Vuonna 2013 julkaistu Tomb Raider sekä Rise of the Tomb Raider ovat yhdessä myyneet yli 18 miljoonaa kopiota.

Square Enix on joutunut viime vuosina kestämään melko hankalia aikoja, sillä sekä Hitman että Deus Ex -sarja ovat jääneet melko heikoille myyntiluvuille. Onneksi Tomb Raider on kuitenkin pitänyt pintansa, sillä sarjan kaksi viimeisintä peliä ovat myyneet yhteensä jo yli 18 miljoonaa kopiota.

Square Enixin johtaja Yosuke Matsudan mukaan vuonna 2013 julkaistu Tomb Raider on myynyt yli 11 miljoonaa kopiota, joista lähes puolet on myyty PC:lle. Rise of the Romb Raider on puolestaan myynyt yli 7 miljoonaa kopiota, raportoi Gamesindustry.

Menestyksensä ansiosta Tomb Raider on nykyään yksi Square Enixin tärkeimmistä pelisarjoista. Paljon kehuja keränneen Rise of the Tomb Raiderin Muropaketti-arvostelu on luettavissa täältä.