Uusimmat

Arvostelussa Uncharted 3 – ”vuoden paras konsolipeli”

24.10.2011 20:01 Jukka O. Kauppinen

Miikka Lehtonen on perinteisesti tykännyt Uncharted-peleistä. Tosi, tosi kovasti. Ensimmäistä Unchartedia Miikka ylisti PlayStatoin 3:n parhaaksi peliksi. Toisessa kaikki taivaan tähdet osuivat oikeaan asentoon. Kolmas on vaatimattomasti Naughty Dog -studion paras peli ja uusi virstanpylväs pelien tarinankerronnassa – jopa vuoden paras konsolipeli tähän mennessä nähdyistä julkaisuista.

Ai miksikö? Noh…

Eikä se tarina siitä ehdi paljon rauhoittua, sillä kohta möngitään Lontoon katujen alla muinaisten salaseurojen ja salaisuuksien perässä ja sitten suunnataankin Lawrence of Arabia –teemaiselle maailmankiertueelle. Drake kun uskoo, että Lawrence oli osunut sen kuuluisamman Draken suunnattoman aarteen jäljille Lähi-idässä.

Tarina siis on puhdasta Indiana Jonesia, mutta sen kerronta on tyylikkäintä, mitä olen peleissä nähnyt. Törkeän hyvän näköiset ja erinomaisesti animoidut kasvot välittävät paljon sellaisia pieniä vivahteita ja tunteita, jotka suurimmassa osassa pelejä jäävät kokonaan näkemättä.

Ja se ohjaus, se ohjaus… Naughty Dogin pojat – ja tytöt – ovat taikoneet esiin sellaisia kamerakulmia, kamera-ajoja ja efektejä, että usein rehellisesti sanoen unohtaa pelaavansa peliä. Peli uskaltaa sopivissa paikoissa mennä todella kauas tai tulla todella lähelle, riippuen siitä, millaisia tunteita halutaan loihtia esiin.

Lue koko arvostelu: Uncharted 3: Drake’s Deception (PS3)

Lisää aiheesta

Uncharted: Drake’s Fortune (PS3)

Paperilla tarkasteltuna Uncharted vaikuttaa melkoiselta sekamelskalta, sillä peli yhdistelee vapaasti elementtejä jo mainituista seikkailuelokuvista runsaisiin pelilainauksiin. Tasohyppelyä Tomb Raiderista, taistelusysteemi kill.switchistä, heitetään mukaan vähän Shenmue-tyyppisiä quick time eventejä ja kasassa on paketti, joka toimii – vastoin kaikkia ennakko-odotuksia.

Uncharted 2: Among Thieves (PS3)

Peliteollisuudella on jo vuosikausia ollut sairaalloinen tarve apinoida Hollywoodia, jota jostain syystä pidetään tarinankerronnan luvattuna maana. Tämä siitäkin huolimatta, että valtaosa Hollywood-tuotoksista on melkoista jöötiä – ja niin ovat myös monet niitä apinoivat pelit.

Joskus kaikki taivaan tähdet kuitenkin osuvat oikeaan asentoon, jolloin tapahtuu puhdasta magiaa. Tuloksena ei suinkaan ole suuren Cthulhun herääminen tuhatvuotisesta unestaan, vaan peli, joka tekee jotain harvinaislaatuista.

Uncharted 3 on nykypelien suurinta seikkailua

Vaikka Unchartedien tarina onkin yhden naisen luomus, rakennetaan sitä yhdessä niin Naughty Dog -studion kuin pelin näyttelijöidenkin kanssa. Kaikki ovat mukana lopullisen tarinan luomisessa, mitä kaikki kehuivat harvinaisen avoimeksi prosessiksi. Käsikirjoitus saattaa olla jopa nauhoituksia edeltävänä päivänä vielä osittain avoin kokonaisuus, jota käsikirjoittaja tutkii ja harjoittelee yhdessä näyttelijöiden kanssa, pyytäen sitten näyttelijöitä kokeilemaan asioiden esittämistä toisin kuin miten hän on visioinut, tuoden hahmoihin ja tarinaan muiden ajatuksia ja tuntemuksia.

Uncharted 3: Aarteenmetsästäjä -kilpailu oli seikkailujen retki Jordaniassa

Resistance-peliskabojen voittajia ei ole sentään vielä lähetetty sotatantereille, mutta Uncharted 3 -pelin Aarteenmetsästäjä-kilpailun voittajia lennätettiin ympäri maailmaa lähi-Itään, Jordaniaan aavikolle tonkimaan hiekkaa, kääntelemään kiviä ja hörppimään teetä beduiinien telttaan. Ei hullumpi palkinto kymmenen minuutin googlailulle.

Muropaketin uusimmat