Uusimmat

Bungie loikkasi Activisionin leiriin – kymmeneksi vuodeksi

29.04.2010 15:46 Jukka O. Kauppinen

Viime viikkoina oikein urakalla paskaa niskaansa kaatanut Activision yllättää. Pelimaailman suurimpiin kuuluva toimija näet kertoo solmineensa kymmenen vuoden mittaisen sopimuksen pitkään Microsoftin leirissä vaikuttaneen Bungien kanssa. Yksinoikeudella.

Sopimuksen myötä Activisionilla on täydellinen yksinoikeus kaikkialla maailmassa Bungien peleihin.

Bungie pysyy kuitenkin itsenäisenä yhtiönä ja omistaa IP:nsä.

Bungie on mitä ilmeisimmin työstämässä kokonaista uutta pelimaailmaa, jonka ympärille voidaan rakentaa uusi tuotesarja. Halo-pelien ja -maailman oikeudethan ovat Microsoftin omistuksessa.

Activision tietysti toivoo Bungien uuden IP:n olevan Halojen kaltainen kultakaivos, sillä Halojen yhteenlaskettu tuotto on tällä hetkellä puolentoista miljardin taalan luokkaa.

1991 perustetussa Bungie-studiossa työskentelee nykyään 180 ihmistä. Firman pelejä on myyty noin 25 miljoonaa kappaletta. Halojen ohessa Bungie teki aiemmin muun muassa Marathon-räiskintäpelitrilogian sekä Myth-naksustrategiat.

Lisätietoja: http://www.bungie.net/

Lisää aiheesta

Betaskaba: liity mukaan Halo Reachin moninpelibetaan

Bungie hylkää Halot

Bungie lähti Microsoftilta, yhteistyö tosin jatkuu

Bungiella kolme rautaa tulessa

Halo: Reach -moninpeliennakko (Xbox 360)

Mtä Bungie juonii vanhan pelinsä suhteen?

Lue myös

ASCII-kääpiöistä tehtiin kääpiömekaaninen laskukone

Katso ja kauhistu: Dead Space 2

Sony oikeuteen Amerikassa PS3:n Linux-hässäkästä

Wiikon wanha: Spy vs. Spy