Uusimmat

e3Dome: PlayStation Vita sai hinnan ja julkaisupäivän

07.06.2011 08:45 Miikka Lehtonen

Sonyn viime yönä järjestetyn E3-lehdistötilaisuuden suurinta antia oli luonnollisesti PlayStation Vita -käsikonsolin virallinen lanseeraus. Aiemmin PSP2:na ja NGP:nä tunnettu käsikonsoli sisältää jos jonkinlaisia ominaisuuksia, joten hinnankin oli pelätty olevan todella suolainen. Toisin kuitenkin kävi.

PS Vitan hinta oli jo kauan ennen E3-messuja suuri spekulaation kohde. Kosketusnäytöillä ja monilla muilla herkuilla varustettu vehje kuulosti jo paperilla todella kalliilta tapaukselta, varsinkin kun Sonyn edustajat jakelivat ennakkoon ”laadusta kannattaa maksaa” -tyylisiä varoituksiaan.

Niinpä moni yllättyikin iloisesti, kun Sony-kiho Kaz Hirai esitteli laitteen virallisesti ja paljasti sen hinnan. Vehkeestä tulee kaksi mallia, joista toisessa on vain WiFi-tuki, toisessa myös 3g. Halvemmalla on hintaa 249 euroa, kalliimmalla 299 euroa. Täytyy taas muistaa, että nämä eivät ole Suomi-hintoja, vaan täällä mukaan lasketaan ALV ja perinteiset ”rahat pois tyhmiltä” -huumorilisät, joten voi hyvinkin olla, että meidän hintamme liikuvat akselilla 279 – 329.

Onhan tämäkin toki käsikonsolista rapea hinta, sillä samalla rahalla, ellei jopa halvemmallakin, saisi kaupasta ”oikean” konsolinkin. Silti, kun ennakkospekulaatiot olivat pistäneet Vitan hintalapun alahaarukan 399 euron tietämille, yllätys on kohtalaisen iloinen. Sony ilmoitti myös, että vempele tullaan julkaisemaan koko maailmassa vuoden 2011 aikana ja että pelituki tulee olemaan suuri.

Lisää E3-messuilta:kaikki E3 2011 -uutiset