Uusimmat

Huhupartio: Onko Mass Effect 3:ssa moninpeli vai ei?

08.08.2011 12:15 Jukka O. Kauppinen

Kaikenlaisia nettihuhuja kiertää maailmalla, mutta BioWaren kaverit ovat johdonmukaisesti kiistäneet yhden niistä. Nimittäin veikkailut Mass Effect 3 -roolipelin mahdollisesta moninpelistä. Mutta kuten me niin hyvin tiedämme, kaikki kiistetään aina siihen päivään saakka kunnes hypesuunnitelmat sallivat asian myöntämisen.

Joulukuussa 2010 BioWare muistutti pelaajakansaa, että Mass Effect 3 on yksinpeli. Piste. Mutta aikaisemmin toukokuussa firma oli etsinyt moninpeliohjelmoijaa työskentelemään Mass Effect -sarjan parissa. Ja moninpelihuhut ovat olleet sen verran sitkeitä, että eivät ne ihan tyhjästä taida kummuta.

Uusin huhupartion bongaus, mistä kiitos Sampsalle, on brittiläisen Xbox World 360 -lehden väittämä ME3:n moninpelistä. Moninpeluupuffi on  nostettu jopa lehden kanteen.

Xbox World 360 -lehti on arvostetun Future Publishing -kustannusyhtiön julkaisema, joten kyse ei ole edes mistään joutavasta pienestä fanilehdestä.

Toisaalla Eurogamer huhuili jo kesäkuussa, että ME3:ssa olisi neljän pelaajan co-op-moninpeli, joka on erillinen roolipelin yksinpelistä.

Lisätietoja: http://www.computerandvideogames.com/sites/xboxworld/

Lisää aiheesta

Mass Effectiin moninpeli?

Mass Effect 3 on yksinpeli

Mass Effect 3:n erikoispainos vain Originissa

Lue myös

Call of Juarez: The Cartel (PC, PS3, Xbox 360)

Kaikkien aikojen paras peliaiheinen cosplay on löytynyt

Ridge Racer Unbounded – suomalainen näkökulma ajopelilegendaan

Xbox 360:n pelit Windows 8:aan?

Muropaketin uusimmat