Uusimmat

Kinect tulossa televisioihin

27.11.2011 22:00 Jouni Mäki-Panula

Microsoft toi Kinectin vuosi sitten Xbox 360:lle ja ensi vuonna PC:lle. Seuraavaksi on vuorossa televisio. Nimettömät, mutta asiaa lähellä olevat lähteet kertovat, että Microsoft pyrkii saamaan Kinectin vakiovarusteeksi seuraavan sukupolven televisioihin. Kinectin lisensoinnista käydään neuvotteluja muun muassa Vizion ja Sonyn kaltaisten televisiovalmistajien kanssa. Aivan, Kinect Sonyn laitteessa.

Kinectillä varustettu televisio liittyisi todennäköisesti PC:hen, jonka käyttöjärjestelmänä on Windowsin seuraava versio. Tällaisen television voisi sammuttaa vaikkapa vilkuttamalla. Mahdollista on myös, että televisio tunnistaisi eri henkilöt ja voisi muokata tarjontaansa sen mukaisesti vaikkapa jatkamalla aiemmin tauotettua ohjelmaa.

Kinectin tuomisella televisioihin Microsoft käy taistoon Googlen ja Applen kanssa olohuoneiden lopullisesta herruudesta.

Lähde: Microsoft plans to spread Kinect into more living rooms.

Lisää aiheesta

Kinect näkee PC:llä paremmin

Liiketunnistus sopii tanssipeleihin – mutta sopiiko se Rock Bandiin? 

Microsoft haluaa Kinectin kauppoihin, pankkeihin… Kaikkialle ympärillesi!

Kinectistä tuli yllättäen kova 3D-mallinustyökalu

Lue myös

Assassin’s Creed Revelations – haastattelussa pelin suunnittelija ja käsikirjoittaja

Batman: Arkham Cityn PC-versio tökkii, ratkaisu tuskin miellyttää

Oivaltava, hauska ja peukun arvoinen: Super Mario 3D Land

Ubisoft peruutti PC-pelejä, kukaan ei välittänyt

Muropaketin uusimmat